Nyt kun on vauhtiin päästy, jatkan vielä samalla teemalla kuin pari aikaisempaa kirjoitustani. Olen perustellut, miksi tiede on hienoa ja postmodernistinen käsitys kaiken tiedon suhteellisuudesta on huono tapa ajatella. Edellisessä kirjoituksessa pyrin vastaamaan kysymykseen “Miksi luottaa tieteeseen vaikka se tekee virheitä?”, jonka totesin olevan yksi yleisimmistä kysymyksistä joita kuulee kun yrittää viedä melkeinpä mitä tahansa keskustelua tieteellisen todistusaineiston valokeilaan.
Toinen kutakuinkin yhtä yleinen, on loukkaukseksi tarkoitettu hätähuuto: “Olet tiedeuskovainen!”
Tämä on ymmärrettävä reaktio henkilöltä, jolla on uskomuksia joiden perusta on epätieteellinen. Kokiessaan ne uhatuksi ja muiden keinojen loppuessa, on helpointa antaa tunteiden viedä ja taantua nimittelyn tasolle. Valitettavasti tämä loukkaukseksi tarkoitettu parkaisu paljastuu hyvin ohuen pinnan alta käsittämättömän huonoksi. Se paljastaa, ettei esittäjä ymmärrä mitään käyttämästään sanasta ja yleensä vieläpä loukkauksen kohde voi olla varsin ylpeä nimityksestään. Tässä kirjoituksessa kerron, miksi. Lisäksi kerron miten loukkaus tulee oikeaoppisesti muotoilla. Tosin, oikeassa muodossaan se pätee melko harvoihin.
Tiedeuskovaiseksi nimitetty voi olla ylpeä nimitykestään
Olen itse asiassa sivuuttanut tätä aihetta aikaisemmassa kirjoituksessani, jossa perustelin miksi tieteelliset tutkimukset ovat parempia kuin ihmisten henkilökohtaiset kokemukset. Lainaan itseäni:
…”maalaisjärki” alkaa toimia kunnolla vasta kun se on mahdollisimman vapaa vinoumista. Tieteessä ei loppujen lopuksi ole mitään toimivalle maalaisjärjelle vierasta: tehdään tarkoin kontrolloiduissa olosuhteissa havaintoja, muodostetaan testattavia hypoteeseja, tulkitaan tuloksia johdonmukaisen logiikan avulla ja raportoidaan tulokset tiedeyhteisön arvioitavaksi. Siinä on tieteellisen tutkimuksen ydin.
Skeptikot saavat usein kuulla jonkinasteiseksi loukkaukseksi tarkoitettuja nimityksiä, kuten “tiedeuskovainen”. Tämä on niin typerä nimitys, että siitä voisi kirjoittaa kokonaan oman tekstin. Ja vaikka hyväksyisimmekin sen että olemme “tiedeuskovaisia”, mitä vikaa siinä on? Eikö kannata pyrkiä kontrolloituihin olosuhteisiin tai johdonmukaiseen logiikkaan? Eikö hypoteeseja kannata testata? Eikö tuloksia pidä julkistaa?
(Jo tuolloin siis povasin että aihe ansaitsisi oman kirjoituksensa ja tässä se nyt on 🙂 )
Eli, jos joku luottaa tieteeseen sen puutteistaan huolimatta eräänlaisena terveen maalaisjärjen parhaana ilmenemismuotona, minkä ihmeen takia on jotenkin paha asia olla “tiedeuskovainen”? Yleensä asiayhteys vieläpä on se, että syytetty pyrkii esimerkiksi osoittamaan jonkun pseudotieteellisen vaihtoehtohoidon olevan perusteiltaan mahdoton ja osoittaa sen taustalta puuttuvan myös kliinisen todistusaineiston. Hän tekee selväksi että arvostaa tieteellistä todistusaineistoa. Kun tästä saa “palkinnoksi” nimittelyä tiedeuskovaiseksi, se ei ole millään tavalla loukkaavaa. Se on itse asiassa jopa mieltä ylentävää. Eihän sellaine loukkaus ole hyvä, joka on vastaanottajasta vain kohteliaisuus! Sama kun yrittäisi solvata aktiiviurheilijaa kutusumalla tätä “urheilufanaatikoksi”. Tuskin aiheuttaa alahuulen väpätystä, vaikkakin sanalla ‘fanaatikko’ on negatiivinen sävy.
Sävyistä puheenollen, nimityksessä on kyllä mukana melkoisen ladattu komponentti, jonka kantasana on uskonto.
Nimittelijä ei ymmärrä, mitä tarkoittaa tiede tai uskonto
Tajuan kyllä, mistä nimitys tulee. Mutta pohditaanpa sitä järjellä ja puretaan osiin. Yhdyssana koostuu kahdesta osasta: 1) tiede ja 2) uskonto. Nimittelijän on tarkoitus viitata siihen että syytetty pitää tiedettä uskontonaan. Hän voi olla itse uskovainen tai pitää uskovaisuutta jotenkin negatiivisena asiana. Hän haluaa siis joko vetää nimittelyn kohteen kanssaan samalle tasolle tai pyrkiä vielä jonkinlaiseen loogiseen etulyöntiasemaan. Joko “Olet uskovainen, kuten minäkin” tai “Sinäpä olet uskovainen kun minä en”. Koska tiede ja uskonto ovat perustavanlaatuisesti eri tavalla toimivia asioita, niiden lätkäiseminen yhteen tarkoittaa että olet keksinyt täysin uuden käsitteen jolle pitää antaa merkitys.
Jotta voitaisiin sanoa jonkun pitävän tiedettä uskontonaan, tulee määritellä uskonto. Muuten ei voida sanoa, mitä uskonnon ominaisuuksia tieteessä on. Kas, tässäpä jo kiperä pulma. Jos osaat määritellä uskonnon täydellisesti, onneksi olkoon! Tiedät asiasta ehkäpä enemmän kuin valtaosa uskontotieteilijöistä.
Paras itse koskaan lukemani kuvaus uskonnon määrittelyn ongelmasta on se että se on yhtä vaikeaa kun yrittäisi määritellä mikä on ‘peli’. Peleissä on sääntöjä, osallistujia, ööh.. Ja kaikkea muutakin pelimäistä. Mutta voi olla myös sääntöjä ja osallistujia, joilla ei ole mitään tekemistä pelien kanssa. Jos kaikki maailman pelit laitettaisiin rinnakkain siten että hyvin läheisesti toisiaan muistuttavat pelit olisivat vierekkäin, molemmissa ääripäissä olevat pelit eivät vaikuttaisi olevan lainkaan yhteyksissä toisiinsa. Afrikan tähti ja jääkiekko voidaan tunnistaa peleiksi mutta onko niissä yhtä paljon samaa vai eroavaisuuksia? Siinäpä pohtimista unettomiin öihin.
Tiedeuskovaiseksi nimittelijä joutuu siis etsimään tieteestä niin paljon uskonnoille ominaisia piirteitä, että tiede voitaisiin tunnistaa samalla tavalla uskonnoksi, kuin vaikkapa jainalaisuus tai mormonismi. Onnea matkaan.
Annetaanpa nimittelijälle kuitenkin mahdollisuus. Hän todennäköisesti tahtoo sanoa, että syytetty pitää tiedettä absoluuttisena ja järkähtämättömänä Totuutena ikään kuin monet uskonnolliset tekstit ovat. Ehkä hän myös tarkoittaa että syytetty palvoo tieteellisiä auktoriteetteja jonkinlaisina erehtymättöminä jumaluuksina. Nämä todella ovat uskonnollisia piirteitä (päivitys 5.12, kts alaviite 2). Mutta kun näitä piirteitä katsoo, herää kysymys, miten ihmeessä joku joka yhtän ymmärtää tieteestä mitään, voisi ajatella näin? Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, suurin osa tutkimustuloksista on väärin ja jos tiedettä ymmärtää, tietää myös tämän. Ei tällöin voi pitää tiedettä erehtymättömänä. Toisaalta, jos ymmärtää tieteestä mitään, tietää myös ettei yksittäisten tutkijoiden mielipiteillä ole juurikaan painoarvoa ja jopa konsensus voi aina muuttua uuden tiedon myötä.
Tiedeuskovaiseksi nimittelijä ei siis ymmärrä myöskään, mikä on tiede. Tai ainakaan hän ei tajua, että nimittelyn kohde todennäköisesti ymmärtää sitä paremmin.
Näillä perusteilla uskallan siis sanoa, että “tiedeuskovainen” on kaikkien aikojen typerin solvaus:
- Se ei ole ensinkään kohteelleen loukkaava
- Sen käyttö paljastaa, ettei nimittelijä käsitä mitä on uskonto tai tiede
Oikeaoppinen solvaustermi on skientismi
Jos siis halutaan oikeasti lähteä syystä tai toisesta solvaamalla solvaamaan henkilöä joka pitää tiedettä hienona asiana, pitää ymmärtää skientismiä (ei pidä sekoittaa esim. skientologiaan, mikä on taas “vähän” eri juttu). Sanan tarkasta määritelmästä on hieman eriäviä tulkintoja mutta tiivistettynä yhteinen ydin on se että skientistisessä ajattelussa erityisesti luonnontieteellistä tietoa pidetään ylivertaisena ja sen katsotaan menevän kaikissa asioissa muuntyyppisen tiedon edelle.
Itse olen pyrkinyt olemaan tarkka siinä että puhun tieteestä ylivertaisena työkaluna nimenomaan todellisuuden tutkimisessa. Ja todellisuus tarkoittaa kaikkea mitä universumissa on. Olen kuitenkin pyrkinyt tuomaan esiin myös ajatuksen siitä että en missään tapauksessa pidä nimenomaan luonnontiedettä Ainoana Oikeana Tieteenä kaikkien todellisuutta tarkastelevien kysymysten selvittelyyn. Olenhan useaan otteeseen viitannut mm. tieteenfilosofiaan. Todellinen skientisti (huom, kts alaviite 1!) vähättelee jopa filosofiaa eikä välttämättä pidä tarpeellisena. On kuitenkin selvää, että jokainen joka puolustaa tiedettä, joutuu nojaamaan myös tieteenfilosofiaan. Hän astuu filosofian tontille sillä sekunnilla ku alkaa perustella esimerkiksi sitä, miksi tieteellinen tieto on tärkeää. Lisäksi on helppo osoittaa kehäpäätelmä: skientisti ei voi (luonnon)tieteellisin keinoin osoittaa että juuri (luonnon)tiede on parasta tietoa.
Huomautan myös postmodernismia sivuavassa kirjoituksessani, että postmodernismi voi aivan hyvin olla paikallaan esimerkiksi taiteessa tai jopa humanistisissa tieteissä. Otetaanpa esimerkki. Aloitteleva poliitikko perustaa puolueen ja miettii että tuollainen hakaristi on aika siisti ja siitä saisi näppärän logon. On kuitenkin odotettavissa jonkinlaisia reaktioita ympäröivästä yhteiskunnasta, joten hänen olisi viisainta konsultoida alan asiantuntijaa. Sellainen voisi olla vaikkapa semiotiikan tutkija, joka on erikoistunut siihen, miten erilaisissa kulttuureissa eri symboleille annetaan eri merkityksiä. Tätäkin kysymystä voidaan lähestyä luonnontieteiden (mm. kognitiivinen neurologia) näkökulmasta mutta kokonaisuuden hahmottamisessa sellaisilla menetelmillä on varsin pieni merkitys. On myös selvää, että hakaristin merkitys saksalaisessa ja jainalaisessa kulttuurissa on täysin eri. Skientisti voisi väittää että hakaristin merkitys kaikissa kulttuureissa voidaan selvittää puhtaasti luonnontieteen keinoin tai että koko kysymys symbolien merkityksestä on tarpeeton. Itse en lähtisi tällaista väittämään (vaikkakin kuulen kyllä mielelläni perusteluja, jos joku tuntee kalikan kapsahtavan itseensä ja on eri mieltä 🙂 ) joten en myöskään katso olevani skientisti. Mielestäni tämän esimerkin kaltaisissa tapauksissa jopa hieman postmodernismiin kallellaan olevan semiotiikka voi olla äärimmäisen tärkeä työkalu todellisuuden ymmärtämiseksi. Sen lisäksi se voi antaa mahdollisesti jopa elintärkeitä käytännön nevoja liittyen kuvitteellisen politiikon suunnitelmiin puolueensa symbolivalinnoissa.
Skientismikeskustelu nousee hyvin usein esiin uskontoväittelyissä, joihin en tässä mene. Siihen liittyen, on silti tärkeää huomauttaa että samoin kun monia muitakin termejä, myös skientismiä käytetään paljon väärin. (Luonnon)tiedettä voi aivan hyvin puolustaa olematta skientisti. Lisäksi, niin kauan kun pitäydytään luonnontieteen piirissä, tällöin luonnontiede on nimenomaan se Oikea Tapa tarkastella asioita. Tähän piiriin kuuluu hyvin tiukasti esimerkiksi biologiaan, lääketieteeseen ja ravitsemustieteeseen liittyvät kysymykset.
Jos haluat solvata tieteen puolustajaa, skientisti on monta kertaluokkaa parempi vaihtoehto kuin äärimmäisen tietämätön “tiedeuskovainen”. Mutta jos meinaat termiä käyttää, varaudu perustelemaan sen käyttö.
Yhteenveto:
- Termi “tiedeuskovainen” on usein kuultu hätähuuto henkilöltä, joka kokee että hänen epätieteellisiä uskomuksiaan kohtaan hyökätään epäreilusti
- Se on kuitenkin äärimmäisen huono sillä 1) ei loukkaa kohdettaan ja 2) paljastaa ettei termin käyttäjä ymmärrä niin tiedettä kuin uskontoakaan
- Jos tieteen puolustajaa haluaa loukata, häntä voi yrittää kutsua skientistiksi, eli skientistisen ideologian kannattajaksi. Siinä (luonnon)tiedettä pidetään kaikkein ylimpänä tiedon muotona myös sellaisissa kysymyksissä, jotka eivät suoranaisesti sen piiriin kuulu (kuten filosofia)
- Kuitenkin kun oikein tarkkaan katsotaan, skientismi sanan varsinaisessa merkityksessään on varsin harvinaista, joten sekin jää aika huonoksi solvaukseksi
Alaviite 1: suomen kieli kaikkine lainasanoineen osoittautuu tässä tapauksessa mainioksi. Voimme käyttää anglismia ‘skientisti’ (perustuen englannin sanaa ‘scientism’) kuvaamaan henkilöä joka on sitoutunut skientistiseen ideologiaan. Englannin kielessä homma on yllättävän mutkikasta. Suorin käännös ‘scientist’ tarkoittaa siis tiedemiestä/tutkijaa, joka on periaatteessa täysin eri asia kuin mitä yritetään sanoa. Monissa skientismiä käsittelevissä englanninkielisissä artikkeleissa varotaan juuri tämän muodon käyttämistä ja onkin yllättävän vaikea selvittää mikä olisi oikeaoppinen termi. Erään löytämäni sivun mukaan skientistin vastine englannin kielessä on ‘scientismist’, joka on supersekava. Tämän sijaan englanninkieliset käyttävätkin kiertoilmauksia, kuten empirisisti tai looginen positivisti, jotka kyllä periaatteessa tarkoittavat samaa
Alaviite 2 (lisätty 5.12): Kiitokset kaikille tekstiä kommentoineille ihmisille! Olen nyt useammankin ihmisen kuullut perustelevan termin käyttöä juuri tällaisissa kuvaamissani tilanteissa, joissa tieteen tuloksiin uskotaan sokeasti ja sen katsotaan olevan erehtymätön sekä perustuvan tutkijoiden auktoriteettiin. Oma tekstini alunperin käsitteli sitä näkökulmaa että termiä tiedeuskovainen käytetään silloin kun nämä ehdot eivät täyty. On myönnettävä, että jos tällainen ihminen todella on olemassa, hän EI ymmärrä tiedettä ja vaikka nimittely onkin rumaa, sellaisen käyttö on tällaisessa tilanteessa ymmärrettävää. Pysyn kuitenkin kannassani, että termi itsessään on sisäisesti ristiriitainen ja huono mutta en keksi parempaakaan. Jäljelle jääkin kysymys, kuinka paljon on ihmisiä joihin tällainen “oikeaoppinen” tiedeuskovaisuuden määritelmä pätee?
No jaa, kyllä tiedeuskova on ihan käypä sana siinä kuin putkiaivo, insinöörityyppi, lääkeuskovainen tai mikä pahinta auktoriteettihakuinen, Varsinkin jos asiaa katselee meidän tippaleipäaivoisten näkökulmasta.
Perustelisitko väittämäsi, Veikko.
Tiedeuskovainen uskoo liian vahvasti sen hetkiseen tietoon. Kaikkeen pitää suhtautua kohtuullisella epäilyllä ja antaa sija sille mahdollisuudelle, että voi mennä paljonkin aikaa, ennen kuin tiede saa asiasta varmuuden ja onko se silloinkaan lopullinen totuus.
Tuo epävarmuushan on juuri se tieteellisen tiedon perimmäinen olemus. Ole hyvä ja lue edellinen kirjoitukseni siitä miten suurin osa tieteellisistä tutkimuksista on väärässä. Siinä ja tässä aikaisemmassa kirjoituksessa korostan sitä että vasta tieteellisen tiedon kokonaisnäyttö ratkaisee.
Tuolla sinun määritelmälläsi jokainen tiedettä vähänkin ymmärtävä ihminen on tiedeuskovainen. Sama kun nimittelisit jokaista liikuntaa harrastavaa ihmistä urheilufanaatikoksi. Mitä merkitystä on nimityksellä joka yrittää saada täysin järkevä ja loogisen ajattelutavan jotenkin negatiivisen kuuloiseksi? Minkälainen ihminen EI ole tiedeuskovainen?
Ehdottaisin sanaa “scientianist” skientistin englanninkieliseksi vastineeksi, tuon kieliopillisen hirviön sijaan.
Olisi kyllä parempi! Harmi vain, että meillä täällä Pohjolassa tuskin on suurta sananvaltaa kyseiseen asiaan 🙂
Tiedeuskovaista näkee uskovaisten käyttävän myös silloin kun “tieteen” pohjana on uskonnolliset ja poliittiset ideologiat: jumalaan ei uskota sen tieteellisen mahdottomuuden takia, mutta se ei estä uskomasta toiseen vastaavaan jumalaan, tai reduktionistisesti pilkotaan asia niin pieniin osiin, että asia menettää merkityksensä “kissoja ja koiria ei ole, koska minun näkökulmastani molemmilla on karvoja”.
“Toinen kutakuinkin yhtä yleinen, on loukkaukseksi tarkoitettu hätähuuto: ”Olet tiedeuskovainen!”
Tämä on ymmärrettävä reaktio henkilöltä, jolla on uskomuksia joiden perusta on epätieteellinen.”
Toisen nimittely on aina argumenttivirhe (ad hominem). Tässä kuitenkin tulee maku toisesta argumenttivirheestä. Kirjoittaja antaa ymmärtää, että tiedeusko olisi tiedettä ja tiedeuskon vastaisuus epätieteellisiin uskomuksiin pohjaavaa. Ja itse asiassa koko kirjoitus huokuu tiedeuskon ja tieteen vastaisuuden vastakkainasettelua. Itse olen kuitenkin ymmärtänyt sanan tiedeusko tarkoittavan sitä, että luonnontiede pyritään ulottamaan filosofian ja teologian alueelle. Pääidea lienee, että ajatellaan ainoastaan luonnontieteellä voitavan selittää todellisuutta ja siksi filosofia ja teologia olisivat tarpeettomia. Tätä ideaa itsessään ei kuitenkaan tue luonnontiede, ja se paljastuukin filosofiseksi toteamukseksi — USKOKSI siihen, että vain luonnontiede kykenee selittämään todellisuutta. Kyseisen idean taakse ei löydy luonnontieteellisiä perusteita. Siksi minusta tällainen vastakkainasettelu näyttää olkiukolta, että tiedeuskon vastakohta olisi epätiede. Tiedeuskon vastaisuus pyritään tällä tavalla tekemään naurettavaksi rakentamalla siitä jotain mitä se ei ole. Jännää on se, että tiedeuskon voisi itsessään sanoa olevan epätiedettä, koska se sanoo, että uskoa ei tarvita ja se ei voisi sanoa näin, jos se ei uskoisi siihen.
Tiedeuskon vastaisuus ei välttämättä pohjaa epätieteellisiin uskomuksiin vaan se voi myös perustua logiikkaan.
Itsehän käytän kirjoituksessa juurikin termiä “skientismi” tarkoittamaan sitä, että luonnontiede ulotetaan alueille, missä se ei välttämättä päde. Luonnon- ja muiden tieteiden “yläpuolella” on tieteenfilosofia ja itse katson, että sieltä löytyy varsin hyvät perustelut sille miksi luonnontiede on paras keino ymmärtää todellisuuden rakennetta ja toimintaa. Toki tämä riippuu todellisuuden määritelmästä – kuten tekstissä mainitsen, esimerkiksi semiotiikka ei kuulu (vielä) luonnontieteisiin mutta on silti hyvä työkalu käytännön todellisuuden ymmärtämiseksi.
Ad hominem ei muuten aina ole argumentointivirhe. Kaikki henkilöön käyvät argumentit ovat ad hominem, mutta se sisältää myös asialliset ja perustellut huomiot. Jos kysyt sähkötöitä tekevältä putkimieheltä, onko tällä pätevyyttä tehdä sähköhommia, se on ad hominem. Argumentointivirhe siitä tulee vasta sitten jos sanot että “koska olet putkimies, et voi osata sähkötöitä”. Henkilöllä voi ammatistaan huolimatta olla pätevyys ja kokemus tehdä molempia.
Kiitos ad hominem oikaisusta. Tuosta tiedeusko sanasta vielä. En ole varma voiko sitä purkaa tuolla tavalla osiin kuten artikkelissa. Minulle se on oma sanansa. Jos nyt kuitenkin haluaa siinä erottaa sanan tiede ja usko ja alkaa niitä määrittelemään, niin otetaan sanat usko, uskonto ja uskovainen. Ne ovat hyvin erilaisia sanoja keskenään, varsinkin usko. Jos matkustat esim. Kreikkaan lentokoneella, et varmasti astu lentokoneeseen ellet usko, että se pysyy ilmassa ja vie turvallisesti perille. Et voi mitenkään saada varmuutta siihen, että näin on. Ainoa keino luottaa turvalliseen matkaan on usko. Usko ja luottamus ovat elämän perusaineksia jokaiselle ihmiselle. Ilman niitä ei voi selvitä normaalista arkielämästä. Luottamus ja usko ovat samaa perua kielellisesti. Ne kääntyvät molemmat latinassa samaksi sanaksi — fides.
Toisaalta sana uskonto on jo arvoltaan aivan kuin eri sana. Sen perustana on kyllä usko, mutta se on saanut jo aivan eri merkityksen. On ehkä turha sitä alkaa määrittelemään. Kaikki tietävät mitä uskonto on.
Väitän että usko on ihmisyydessä yhtä väistämätöntä kuin ajattelu. Myös ateisti uskoo. Jos sinulla on puoliso, uskot ja luotat puolisoon. Ellet usko ja luota, parisuhteenne on käytännössä mennyttä.
Tiedeusko on minusta pätevä sana. Siinä usko kuvaa sitä, että ajatellaan, että mitään aitoa tietoa ei ole luonnontieteen ulkopuolella. Kuten aiemmin pyrin kuvaamaan, tämä ajatus itsessään ei ole luonnontieteellinen vaan uskomus. Uskomus ja usko ovat muuten taas eri sanoja. Sana usko on puhtaampi arvolataukseltaan. Minun näkökulmasta usko on sanana arvoltaan täysin puhdas.
Minusta on hienoa, että tunnustat saaneesi skientismisi tieteenfilosofiasta. Mitä muuten ajattelet siitä, että tuo tieteenuskon perimmäinen ajatelma on loogisuudeltaan epätosi, eli että ainoastaan luonnontieto on oikeaa tietoa? Tuo lausehan ei ole luonnontieteellinen.
Mielestäni on olemassa ‘usko’, joka on käytännössä synonyymi ‘luottamukselle’ ja sitten on uskonnollinen usko. Ensimmäinen kattaa myös sen, että minä esimerkiksi “uskon” Auringon nousevan huomenaamunakin. Tämä on käytännössä kuitenkin luottamusta luonnontieteisiin, jotka selittävät miksi Aurinko hyvin suurella todennäköisyydellä nousee huomennakin. Sama pätee myös uskoon parisuhteessa – se on luottamusta toiseen ihmiseen.
Ateistilla on tällaista uskoa, eli luottamusta. Häneltä puuttuu uskonnollinen usko, eli usko ilman kriittistä ja todisteisiin nojaavaa ajattelua. Tällainen usko on monissa uskonnoissa sisäänrakennettu hyve. Johanneksen Evankeliumissa Jeesus saanoo: “Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!”. Ateisteja usein syytetään siitä, että ateismikin on uskonto, mikä on täysin nurinkurinen sillä siitä nimenomaan puuttuu uskonnollinen usko ja jäljellä on vain “luottamukseen perustuva usko” – täysin eri asia. Tyypillisen vastaletkautuksen mukaan ateismi on uskonto samalla tavalla, kuin kaljuus on hiusten väri.
Kuten ateisteja, muitakin tieteeseen luottavia ihmisiä pyritään solvaamaan uskonnollis-sävytteisillä argumenteilla. Niissä poikkeuksetta yritetään löytää jotain uskonnollista vastapuolen ajattelutavasta. Kun ei löydy, syytetään uskosta kuitenkin. Tuloksena on täysin ontto argumentti, johon tässä kirjoituksessa takerrun.
Mutta mitä siis tarkoitat “minun skientismilläni”? Onko ajatteluni skientismiä, vaikka puolustan mm. semiotiikkaa ja filosofiaa, jotka eivät ole luonnontieteitä? Nähdäkseni et edelleenkään tee eroa käyttämäsi tiedeuskon ja minun käyttämäni skientismin välillä. Mikä estää sinua korvaamasta tiedeuskon skientismillä?
Luulin jo tehneeni selväksi, että mielestäni pelkästään luonnontieteellinen tieto ei ole “oikeaa” tietoa. Sana on lainausmerkeissä, sillä itse en pidä tässä blogissa mielekkäänä sukeltaa kovin syvällisiin filosofian sfääreihin, niin hauskaa kun se toisinaan onkin. Tässä lähestyn käsittelemiäni aiheita puhtaasti käytännön näkökulmasta, eli tiedon oikeellisuus määräytyy sen käytännöllisyyden mukaan. On olemassa epistemologisia ja tieteenfilosofisia koulukuntia, joiden mukaan vaikkapa meditoimalla tuotettu “tieto” tulisi olla täysin samanarvoista tieteellisen tiedon kanssa. Tässä suhteessa kallistun tieteellisen realismin puoleen ja hylkään nämä väitteet, koska tällaisesta tiedosta ei ole kenellekään mitään hyötyä ennen kun se on luonnontieteellisesti testattu sen todellisuuden kontekstissa, mitä luonnontiede tutkii. Jos joku saa rukoillessaan päähänsä ajatuksen terveyttä parantavista yksisarvisista, tieto on arvotonta kunnes niiden parantavat voimat on tutkittu. Tämän syvällisempi keskustelu voi olla hauskaa parin tuopin jälkeen mutta en ala siitä blogia pitämään 🙂
Ajattelusi kieltämättä vaikuttaa niin sekavalta, etten saa siitä kiinni.
On siis olemassa oikeaa uskoa ja väärää uskoa. Jokin määrittämätön filosofinen ajattelutapa todistaa uskon oikeaksi. Oikea usko ei ainakaan ole siis uskoa parantaviin yksisarvisiin. Pakko sanoa, että kuulostat hiukan fanaattiselta, kuin pitäisit totuutta hallussasi, koska sinulla on valta kertoa mitä tulee uskoa. Jos en paremmin tietäisi, tulisi mieleen joku vaarallinen uskonlahko.
Syytät ihmisiä blogissasi, etteivät he tiedä mitä on tiedeusko ja skientismi. Määrittelin tuota sanaa “usko” sitä varten, että saamme kiinni yhdyssanasta “tiedeusko”. Tiedeusko ja skientismi muuten ovat synonyymejä. Musta tuntuu, ettet itse tiedä niiden merkitystä, koska tunnustat ottavasi filosofiasta vaikutteita ja sanot olevasi skientisti. Filosofia on vapaata ajattelua ja siihen kuuluu yhtä lailla teismi kuin ateismikin, olipa se sitten tieteenfilosofiaa tai jotain muuta filosofiaa. Teismihän ei oikeasti ole tieteen kanssa ristiriidassa. Se on myytti, jota tiedeuskovat tykkäävät perusteettomasti viljellä.
Itse en varsinaisesti tunnusta uskovani tai luottavani yksisarvisiin, mutta en pane lainkaan pahakseni, jos vaikka lapset mielikuvituksissaan leikkii yksisarvisten kanssa. Ja miksei aikuisetkin. Ei se minua vahingoita. Toisaalta saatan itse vahingoittaa muita, jos pyrin tuhoamaan toisten mielikuvituksen. Varsinkin lapsille se on tärkeää, että he saavat jutella ja leikkiä mielikuvitusolentojen kanssa. Siihen en osaa ottaa kantaa onko väärin tehdä parantavilla yksisarvisilla liiketoimintaa, koska en ole saanut yksisarvisiin yhteyttä ja päässyt kysymään niiltä.
Selvästikään et saa ajatuksestani kiinni, sillä laitat edelleen samoja, täysin vääriä sanoja suuhuni. Ikään kuin olisit lukenut kirjoituksestani vain alkupuolen. Tämä on harmillista mutta eipä sille näköjään voi mitään. Toivotan oikein hyvää kesän jatkoa! 🙂
Kieltämättä menin hiukan sekaisin, kun oli tarkoitus puhua siitä onko tiedeusko oikea ja sopiva sana. Mielestäni Mikael Stenmarkin Tiedeusko ja todellisuuden rajat on ainakin hyvä tästä aiheesta puhuva kirja. Se kannattaa lukea, jos aihe kiinnostaa. Tiedeuskosta sanana puhumisen sijaan eksyimme puhumaan yksisarvisista ja sokeasta uskosta, kun tiede ei ole ratkaissut sitä onko ateismi millään tavalla oikeampi lähtökohta kuin teismi, vaikka yleinen tiedemaailman ilmapiiri niin tuntuu olettavan. Russellin teepannua ja vastaavia vertauksiakin vastaan on olemassa hyviä argumentteja, että ne eivät ole sopivia vertauksia suhteessa teismiin, mikäli yksisarvisilla viittasit siihen. Mielestäni osoitin, että uskoa löytyy naturalisminkin puolelta ja koska siitä järjestelmällisesti ollaan tekemässä tieteellistä kantaa, tämä tekee tiedeuskosta sopivan termin.
Mietin että ehkei kannattaisi alkaa puhumaan oikopäätä yksisarvisista keskustelukumppanille, joka ei ole osoittanut niitä kohtaan uskoa. Ja toisaalta vihjaaminen toisten uskomuksiin sokeina uskomuksina voi olla aika provoa. En ihmettele, että joku on parkaissut sinulle, että olet tiedeuskossa.
Hyvää kesän jatkoa sinullekin. Ja anteeksi.
Tulkitset aika tarkoitushakuisesti sanan Tiedeuskovainen käyttöä puhekielessä. Miellän sen arkipuheessa pikemminkin viittavan haukkumasanana siihen, että henkilö ei tunnusta tieteen erehtyväisyyttä eikä sitä, että meillä on kullakin hetkellä käytössämme vain sen hetken oikeana pidetty tieto, joka ei ole muuttumatonta, ehdotonta eikä missään nimessä välttämättä edes lähelläkään oikeaa.
Kuitenkin akateemisten ammattien harjoittajissa esiintyy niitä, jotka suhtautuvat jokaiseen oman tietenalansa tuottamaan totuuteen muuttumattomana ja erehtymättömänä. Valitettavan moni ei edes kykene päivittämään tieteellistä tietoaan uusimman tutkimuksen tasolle vaan jumiutuu muinoin oppimiinsa vanhoihin asioihin. Ei läheskään kaikilla ole kykyä eikä halua ymmärtää sitä, että oma tieteenala on erehtyväinen ja kullakin hetkellä voimassa oleva viimeisin tieto on vain välivaihe tiedon karttumisen prosessissa. Ihmisillä kun on keskimäärin hämmästyttävän huono kyky tunnustaa oma erehtyväisyytensä ja vajavaisuutensa.
Tätä nimenomaan on mielestäni haukkumasanana käytetty “tiedeuskovaisuus” – perusteetonta luottamusta tieteellisen tiedon erehtymättömyyteen. Vaikka sinä et siihen sortuisi, valitettavan moni sortuu. Niin lääkäreissä kuin muissakin ammattiryhmissä.
Kyseessä ei siis ole skientismin synonyymi.
Tuossa tarkennuksessani myönnän, että jos ihminen todella ei ymmärrä tieteen erehtyvyyttä, hän voi oikeasti olla nimityksensä ansainnut. En muista, että vastaani olisi koskaan tullut henkilöä, joka puolustaisi kyllä tieteellistä ajattelutapaa ja tietoa mutta ei ymmärtäisi siihen sisäänrakennettua erehtyvyyttä. Ehkä pyörin väärissä porukoissa. Toivon mukaan tällaiset ihmiset löytävät blogini ja saavat täältä uutta ajateltavaa 🙂