Huuhaasta puhutaan paljon niin tässä blogissa, kuin sen ulkopuolellakin. Ehkäpä kuuluisin maininta tulee vuosittain, kun Skepsis ry muistaa “pseudotieteen aseman vakiinnuttamisessa kunnostautuneita” Huuhaa-palkinnolla. Seuran (ikiwanhan) sanaston mukaan sanalla tarkoitetaan “kaikkia outoja, ns. paranormaaleja ilmiöitä koskevia perusteettomia väitteitä ja uskomuksia” (tämä lienee jäänne 90-luvulta, jolloin muodissa olivat UFOt ja kummitukset).*
Yleisesti ottaen, huuhaa tarkoittaa perusteetonta uskomusta tai väitettä.
Mutta mistä tietää, että joku asia on perusteeton? Tässä kirjoituksessa tarjoan oman oppaani.
Oikeat linssit silmille
Olen aikaisemmin kirjoittanut sarjan skeptisen mielipiteen muodostamisesta. Se antaa mielestäni hyvät yleisohjeet kriittiseen ajatteluun ja on (pituudestaan huolimatta) suositeltavaa luettavaa ennen tätä kirjoitusta. Mielipiteen muodostussarjasta jäi kuitenkin puuttumaan “työkalupakki” suoranaisen huuhaan tunnistukseen. Syy on osittain siinä, että kuten monessa muussakin asiassa, pinnan alta paljastuu paljon ensisilmäystä mutkikkaampi vyyhti.
Jos huuhaan tunnistus olisi helppoa, kaikki näkisivät sen tulevan jo kaukaa. Ei olisi olemassa markkinoita, missä kaupataan toinen toistaan typerämpiin väitteisiin perustuvia hoitoja. Huuhaaseen kapsahtaminen on yleistä, eikä se välttämättä korreloi edes koulutuksen kanssa. Korkeasti koulutetut ja itseään fiksuina pitävät ihmisetkin saattavat tehdä terveytensä suhteen äärimmäisen huonoja päätöksiä. Vastaavasti vähemmälläkin koulutuksella monien jalat pysyvät tiukasti maassa ja hoksottimet ovat herkkänä kaikelle epäilyttävälle.
Kuten kriittinen ajattelu laajemminkin, myös siihen kuuluva huuhaan tunnistus on taito. Sen voi oppia kuka tahansa, kunhan mielenkiintoa riittää.
Huuhaata on liikkeellä niin paljon, että varsinkin internetissä liikkuessa hyvä lähtökohta on juuri kirjoitussarjassani mainitsema todistustaakan sijoittaminen oikein. Sinä olet kriittinen ajattelija, ja sinulla on looginen oikeus edellyttää esitetyille väitteille hyviä perusteluja. Voit suoralta kädeltä todeta, että “minulle toimi” ja “tämä on luonnollista” eivät riitä, sillä niillä voidaan perustella ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Tarvitaan paljon enemmän ja laadukkaampaa todistusaineistoa. Esitä rohkeasti kysymyksiä ja pidä rima korkealla sen suhteen, minkälaiset vastaukset ovat tyydyttäviä.
Kun todistustaakan kantaja on löytynyt, pitää määritellä taakan paino. Toinen askel on lukijoilleni entuudestaan tuttu kultainen sääntö: ota aina selvää, kuka on väitteen kanssa eri mieltä ja miksi. Tätä voi vaikkapa kysyä suoraan väitteen esittäjältä. Jos vastaus on, että käytännössä kaikki alalla toimivat tutkijat siitä syystä että he ovat korruptoituneita valehtelijoita, tulee hälytyskellojen pirahtaa välittömästi. Se tarkoittaa sitä, että todistustaakan paino pompsahti juuri monta pykälää. Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, asiantuntijoiden yhteisymmärrys voidaan kaataa vain samantasoisella todistusaineistolla, kuin millä se on alunperin muodostettu.
Jos taas selviää, että eri mieltä on neljä satunnaista tyyppiä Twitterissä ja itseoppinut bloggaaja, heidän mielipiteestään ei välttämättä kannata kiinnostua sen pidemmälle.
Tämä liittyy yleiseen periaatteeseen, josta myös olen kirjoittanut eli skeptisyyden skaalautuvuuteen. Suuret väitteet vaativat suuria todisteita. Jos väitetään että veden juominen parantaa janon, kyseessä on melko vaatimaton väite, joka ei tarvitse tuekseen useita laadukkaita meta-analyysejä. Sen sijaan jos veden juonnin väitetään parantavan tiettyjä sairauksia, kyse on jo paljon suuremmasta väittämästä ja skeptisyys skaalautuu sen mukaan. Tällöin väitteen esittäjältä voidaan vaatia jo paljon kovempaa näyttöä. Vaikka löytyisi tutkimuksia, pelkät soluviljely- ja eläinkokeet eivät riitä, vaan niiden lisäksi on oltava laadukasta tietoa elävistä ihmisistä.
Näistä saadaan siis jo varsin hyvät lähtökohdat terveysväitteen arviointiin:
- Ojenna todistustaakka väitteen esittäjälle
- Määritä taakan paino selvittämällä aluksi, kuka on väitteen kanssa eri mieltä
- Lopullinen paino määräytyy suhteessa väittämän suuruuteen
Näiden perusteella tiedät jo, kenen pitää esittää minkäkinlaista todistusaineistoa. Jos väittämän esittäjä lyö pöytään useita laadukkaita ihmistutkimuksia, joista käy ilmi syy ja seuraus, sekä näiden tulosten yleinen hyväksyntä tutkijapiireissä, asia on aika hyvällä mallilla. Silti on syytä pureutua vähän pidemmälle. Varsinkaan jos argumentit eivät yllä edes tälle tasolle.
Loputkin työkalut esiin
Perusteettoman väitteen erottaminen perustellusta voidaan tehdä muodostamalla kahden ääripään välille viitekehys. Toiseen päähän sijoitetaan perusteltu väittämä, jota kutsutaan tässä sanalla Tiede (tai pikemminkin tieteellinen tieto) ja toiseen täysin perusteeton väittämä eli Huuhaa. Näiden välille muodostuu jatkumo, jonka keskellä on neutraali piste – ei voi ottaa kantaa puoleen taikka toiseen.
Kun pohditaan, onko joku asia lähempänä tiedettä vai huuhaata, sen eri osia voidaan vuorollaan sijoittaa tuohon viitekehykseen. Se, kummalle puolelle tulee enemmän osumia, antaa vastauksen.
Keskeisiä tarkasteltavia näkökulmia ovat: väittämän edustajien taustat ja pätevyys, suhtautuminen kritiikkiin ja uuteen todistusaineistoon, käytetyt argumentit ja termit sekä painottuminen faktojen tai narratiivin suhteen.
Ihan ensimmäisenä kannattaa miettiä väittämän taustaa ja miten se on edennyt ajan myötä. Oikea tiede etenee ja kumuloituu aina aikaisemman tiedon päälle. Tieteellinen tieto korjaa itseään (vaikkakin paikoin huonolla teholla) siten, että toimimattomista osista luovutaan ja parhaiten toimivia tutkitaan edelleen. Huuhaatieto toimii päinvastoin; se pysyy kutakuinkin samana vuodesta (tai jopa vuosituhannesta) toiseen eikä merkittävää kehitystä tapahdu. Homeopaatit eivät ole onnistuneet parantamaan menetelmiään lainkaan 150 vuodessa eli se ikään kuin keksittiin heti täydellisenä. Tämä ei ole realismia missään ihmisen keksinnössä. Vertaa homeopatiaa vaikkapa oikeaan farmakologiaan, mikä on siirtynyt samassa ajassa vaarallisista raskasmetallipillereistä henkiä pelastaviin biologisiin lääkkeisiin.
Muinaiseen viisauteen vetoaminen voi kuulostaa viehättävältä, mutta paljastaa yleensä sen, että uudelle tiedolle ollaan immuuneja. Mielipide on päätetty ja siinä pysytään ikuisesti.
Tästä päästään seuraavaan kohtaan eli kritiikin käsittelyyn.
Oikea tieteellinen tieto ELÄÄ kritiikistä. Tutkijat julkaisevat tuloksensa vasta kriittisen vertaisarvioinnin jälkeen ja lopullinenkin raportti on vasta keskustelun avaus. Sen jälkeen muu tiedeyhteisö tarkastelee tuloksia ja vertaa niitä omiinsa. Jos ristiriitoja paljastuu, saattaa syntyä hyvinkin kiivaita väittelyitä siitä, mikä lopulta onkaan totta. Ratkaisu löytyy yleensä kun tutkimustuloksia kertyy lisää monesta, toisistaan riippumattomista suunnista. Hyvät tutkijat toivottavat kritiikin tervetulleiksi.
Tätä vastoin huuhaa ei yleensä kestä mitään ulkopuolista kritiikkiä. Kun on päätetty, että joku asia on totta, kaikki vastakkaiset näkemykset joko sivuutetaan kokonaan tai niihin tarjotaan vain huonoja selityksiä. Sosiaalisen median huuhaapiireissä kritiikin sensurointi on enemmän sääntö kuin poikkeus. Antti Heikkilä bannaa alta aikayksikön kaikki kriittiset kommentoijat Facebook-sivuiltaan ja Freetoxaajat-ryhmästä lentää välittömästi pihalle, mikäli julkeaa vaatia vähänkin kokemuspohjaista tietoa painavampaa todistusaineistoa.
Ulkoisen lisäksi, myös sisäisen kritiikin kulttuuri loistaa huuhaassa poissaolollaan. Sille ei ole tarvettakaan, sillä menetelmien oletetaan olevan täydellisiä. Vyöhyketerapeutit eivät käy keskustelua siitä, voisiko maksan heijastepiste sijaita sittenkin vähän eri kohdassa jalkapohjaa. Vertaa tätä vaikkapa kardiologiaan, missä käydään parhaillaan kiivasta väittelyä siitä, kuinka suuri osuus sepelvaltimoiden pallolaajennusten tehosta onkin placeboa. Lääke- ja terveystieteissä vakiintuneiden tapojen kyseenalaistaminen onkin hoidon kehittymisen kannalta elintärkeää.
Huuhaalle tyypillistä on myös suoranainen uhriutuminen. Kaikki kritiikki nähdään syrjintänä tai jopa vainona. Tehokeinoina saatetaan käyttää kriitikoiden maalaamista epäpäteviksi, pahantahtoisiksi tai korruptoituneeksi. Kaikkivoipaiset salaliitot käyvät myös hyvistä aseista. Tässä kohdassa nähdään usein narratiivin vaikutus; kerrotaan että lääketeollisuus pyrkii vaientamaan luontaishoidot, mutta mitään konkreettisia todisteita väittämälle ei anneta. Voidaan myös kertoa, että ravitsemustutkimuksessa tutkijoita motivoi henkilökohtainen jääräpäisyys ja sen mukanaan tuoma kyvyttömyys muuttaa mielipidettä. Tähän narratiiviin ei mahdu lainkaan se, että ehkäpä ammattilaisilla on tutkimusten kokonaisuudesta sellainen näkemys, joka ei anna mielipiteiden vaihtumiseen hyvää syytä.
Tieteessä keskitytään argumentoimaan faktoilla, huuhaassa niitä ympäröivä tarina on tärkeämpi. Keskustelu pyörii sen ympärillä, kuka on kytköksissä mihinkin ja kuinka nämä nivoutuvat laajempaan maailmankuvaan.
Ja asiantuntijoista puheenollen, jatketaan seuraavan kohtaan eli siihen kuka on tieteellinen tai huuhaa-asiantuntija.
Tieteellisen tiedon omaksuminen on taito, mitä pitää opetella yliopistotasolla vuosia. Sen jälkeen tiedon keräämiselle ei tule loppua, sillä kuten näimme, tiede kumuloituu jatkuvasti. Todellisen tieteellisen asiantuntijuuden saavuttaminen vaatii siis vuosien peruskoulutuksen ja vielä sen jälkeen uuden tiedon tuottamista. Biolääketieteen alalla vasta väitellyt tohtori (kuten minä) on ollut alalla 4-7 vuotta perusopintojen päälle. Voidaan siis sanoa, että enemmän tai vähemmän täysipäiväistä opiskelua on takana kymmenisen vuotta. Silti vasta valmistunut tohtori on “nuori tutkija” eikä vielä itsenäinen tieteentekijä. Opittavaa on edelleen valtavan paljon.
Huuhaapuolella asiantuntijuus on paljon helpompi rasti. Siinä missä Valviran valvomat terveydenhuollon ammattinimikkeet vaativat edellä mainittuja opintoja, rekisteröintiä jne, huuhaapuolen ammattilaiseksi voi ilmoittautua kuka tahansa. Vapaasti valittavia nimikkeitä on pilvin pimein: ravitsemusasiantuntija, elämäntapamuutosekspertti, hyvinvointivalmentaja tai – ikävä kyllä – personal trainer. Jokainen voi painaa käyntikortissa tai nettisivuillaan oman nimensä yhteyteen minkä tahansa tällaisista termeistä.
Valvomaton ammattinimike ei tietenkään tarkoita automaattisesti sitä, etteikö henkilö voisi olla hyvinkin pätevä tietyissä asioissa. Se on kuitenkin sellainen seikka, mikä kannattaa pitää mielessä varsinkin jos tällaista “auktoriteettiasemaa” käytetään itsessään argumenttina: “kyllä hän tietää, koska on ravintoneuvoja”.
Keskeinen tiedettä ja huuhaata erottava tekijä on titteleiden ohella se, missä niitä tarjotaan. On äärimmäisen tärkeää tiedostaa, että vaikka koulutuksesta sanotaan että siihen sisältyy “lääketieteen opintoja”, tämä ei tarkoita vielä yhtään mitään. Periaatteessa opettaja voi olla satunnainen Pena, jonka oma lääketieteen ymmärrys perustuu siihen että on 80-luvulla katsonut Olipa kerran elämä -piirrossarjan.
Tätä vastoin Valviran valvomia ammattinimikkeitä saavat tarjota vain sellaiset oppilaitokset, joilla on omassa koulutuksessaan tietyt standardit sekä ulkoinen valvonta. Yliopistossa kuka tahansa ei voi noin vain ilmoittaa alkavansa luennoimaan anatomiaa, vaan se edellyttää varsin mittavaa alan asiantuntemusta. Opetuksen tasoa myös seurataan jatkuvasti paitsi sisäisen myös ulkoisen valvonnan kautta. Huuhaapuolella kukaan ei voi tietää, mitä suljettujen luentosalien tai luokkahuoneiden sisällä tapahtuu, eikä sille ole olemassa mitään vaatimuksia.
Ja kun opetetaan, tulee sen perustua täsmällisiin termeihin ja määritelmiin.
Kun fyysikko sanoo energia, hän pystyy hetkessä antamaan sille tarkan määritelmän ja keinot mittaamiseen ja/tai matemaattiseen tarkasteluun. Kun taas energiahoitaja puhuu energiasta, termi tarkoittaa mitä ikinä sillä hetkellä mieleen juolahtaa. Kun neurologian professori sanoo aivot, hän tarkoittaa niillä tiettyä elintä. Jos perinteisen kiinalaisen lääkinnän asiantuntija puhuu elimistä, hän tarkoittaa kokonaisia elinjärjestelmiä, jotka on paremman tiedon puutteessa yhdistetty toisiinsa satoja vuosia sitten. Tämän on todettu olevan totta ikuisesti eikä uusi anatomian tutkimus ole tavoittanut alaa. Jos tätä lääkintäjärjestelmää kritisoi, sen puolustajat alkavat välittömästi tulkita termejä parhain päin. Qi-energia tarkoittaakin yhtäkkiä vireystilaa ja ehkäpä kielen väri ei olekaan tarkoitettu otettavaksi aivan kirjaimellisesti. Nämä ovat vahvoja huuhaan merkkejä, sillä huuhaa pyrkii aina taipumaan kannattajalleen mieluiseen suuntaan – tieteelliset määreet ovat selkeitä ja niitä muuttaa ainoastaan päivittyvä, vähintään yhtä täsmällinen tieto. Huuhaa lainaa myös oikeasta tieteestä termejä tehden niistä tiedehtäviä.
Jos huuhaa on liukasta ja taipuisaa, se on myös tarpeen mukaan yksinkertaista ja/tai yleispätevää.
Tiede on äärimmäisen vaikeaa. Todellisuuden rakenne on odotettavasti kova pala aivoillemme, jotka ovat sopeutuneet lähinnä metsästykseen, keräilyyn ja pienissä laumoissa toimimiseen Afrikan savanneilla. Universumin alkeishiukkaset tai monimutkaisten ihmisjoukkojen dynamiikka ovat hyvin monimutkaisia ja ymmärrettävästi siten intuitiomme vastaisia. Tämä on juuri se syy, miksi tieteellisen tiedon ymmärrys on niin työlästä.
Sen sijaan huuhaa tarjoaa helpompia ratkaisuja. Kun tutkija vastaa kysymykseen usein “No se riippuu…” huuhaa-asiantuntija tarjoaa nopeita ja yksinkertaisia ratkaisuja. Tutkija kertoo, että ylipaino johtuu ympäristötekijöistä sekä henkilön omien nälänsäätelyjärjestelmien epätasapainosta, psykologisista tekijöistä, tavoista ja tottumuksista, jne. Huuhaa-asiantuntija sanoo että paino-ongelmat ratkeavat kun jättää ruisleivän pois.
Toisaalta sitäkin tulee varoa, ettei anna huuhaan monimutkaistaa asioita vääristä paikoista. Esimerkiksi laboratoriolla varustettu puoskari voi määrätä koko joukon tarpeettomia verikokeita ja määrää niiden perusteella pitkän listan ravintolisiä. Ongelma voisi kuitenkin ratketa paremmin tavallisten ruokailutottumusten muuttamisella osaavan ravitsemusterapeutin (huom. Valviran rekisteröimä ammattinimike) avustamana.
Koska tiede on niin monimutkaista, asiantuntijat tietävät että kokonaiskäsitys muodostuu vasta sitten, kun huomioidaan kaikki mahdollinen tutkimusaineisto. Ravinnon rasvojen terveellisyyttä sydämelle ei voi punnita pelkästään väestön seurantatutkimusten pohjalta. On otettava huomioon myös biologinen perustutkimus, genetiikka, erityyppiset satunnaistetut tutkimukset, jopa koe-eläintyöt. Vasta näiden asianmukaisella puntaroinnilla ja kriittisellä arvioinnilla voidaan arvioida, mikä on todennäköisesti totta.
Huuhaa-asiantuntijat eivät yleensä tarkastele kirjallisuuden kokonaisuutta, vaan valikoivat sieltä juuri omaan tarkoitukseensa sopivat osat. Yksittäisillä tutkimuksilla voi perustella ihan mitä tahansa – viimeistään pienen väärintulkinnan jälkeen.
Tieteellisiin tutkimuksiin kuuluu vieläpä olennaisena osana se, että niissä pyritään minimoimaan kaikki inhimilliset virhelähteet. Voiko sattumalla olla osuutta asiaan? Ratkaisu: käytetään suuria otoskokoja ja asianmukaista tilastollista käsittelyä. Mistä tiedetään, mikä on haluttu vaikutus ja mikä tapahtuisi muutenkin? Ratkaisu: käytetään vertailuryhmää. Mistä tiedetään, mikä on olosuhteiden vaikutus? Ratkaisu: toistetaan tarkastelu vakioiduissa olosuhteissa. Ja niin edelleen. Kaikki ovat täysin maalaisjärkeen käyviä seikkoja, jotka jokainen voi allekirjoittaa, kun tarpeeksi asiaa miettii. Tiede onkin eräänlaista äärimmilleen vietyä maalaisjärkeä.
Sen sijaan huuhaapuolella tieto nojaa usein kertomuksiin ja tarinoihin. Niissä ei ole voitu yleensä millään tavalla huomioida inhimillisiä virhelähteitä, joten parhaimmillaankin tulosten yleistettävyys on hyvin kyseenalainen. Ei ole olemassa mitään rajaa sille, minkälaisia asioita voidaan perustella kertomuksilla ja omakohtaisilla kokemuksilla. Niiden mukaan Aurinko kiertää maata ja Loch Nessin hirviö on olemassa.
Tämä on myös olennainen argumentoinnin ero tieteen ja huuhaan välillä – siinä missä tiede nojaa dokumentoituihin tuloksiin, logiikkaan ja faktoihin, huuhaapuolella vedotaan tunteisiin, mutuun, toiveisiin ja pelkoihin.
Huomattavaa on, että henkilökohtaiset tarinat voivat aivan hyvin tukea myös tieteellistä tietoa. Usein niistä kertominen onkin tärkeää viestinnän kannalta. Ero on siinä, että huuhaassa kertomukset jäävät usein ainoaksi “todistusaineistoksi” tai niille annetaan ainakin suhteettoman suuri painoarvo. Huuhaassa kertomukset yleensä riittävät kumoavat tieteellisen näytön.
Yhteenveto
Huuhaan tunnistustaitoa voi kehittää aktiivisesti. Kun seuraa riittävän paljon erilaisia terveysaiheita ja harrastaa tiedon kriittistä puntarointia, tunnistus tulee koko ajan helpommaksi. Tätä voidaankin sanoa eräänlaiseksi supervoimaksi terveystiedon maailmassa; se on ikään kuin röntgenkatse, jolla argumenttien läpi näkee heti. Huuhaaväitteiden tunnuspiirteet ovat varsin samankaltaisia, olipa puhe ravitsemuksesta tai syövän vaihtoehtohoidoista. Samalla tavalla tieteellinen argumentointi on tunnistettavissa aiheesta riippumatta.
On huomattavaa, että tämäkin ohjeistus on vain suuntaa-antava. Aina on olemassa hankalia raja- ja poikkeustapauksia. On myös olemassa aiheita, joihin on sovellettavissa vain osa tämän listan näkökulmista. Ehkäpä ajan myötä päivittelen työkalupakkia paremmaksi, kun ajatukset kirkastuvat.
Askartelin tärkeimmät pointit myös kuvamuotoon. Tein kokeeksi kaksi eri versiota, joista toisessa on enemmän tekstiä ja toisessa vähemmän – näitä toivoisin jaettavaksi aina tarpeen tullen. Yhdessä voimme edistää huuhaan tunnistusta ja siten parempaa päätöksentekoa terveyden suhteen.
- Huuhaan tunnistus on taito
- Ensimmäiset vaiheet ovat:
- Ojenna todistustaakka väitteen esittäjälle
- Määritä taakan paino selvittämällä aluksi, kuka on väitteen kanssa eri mieltä
- Lopullinen paino määräytyy suhteessa väittämän suuruuteen
- Tämän jälkeen muodostetaan jatkumo, jonka toisessa päässä on perusteltu väite (tiede) ja toisessa perusteeton (huuhaa).
- Tarkastellaan, mihin kohtaa jatkumoa aihe sijoittuu seuraavien näkökulmien suhteen:
- väittämän edustajien taustat ja pätevyys
- suhtautuminen kritiikkiin ja uuteen todistusaineistoon
- käytetyt argumentit ja termit
- painottuminen faktojen vs. narratiivin suhteen
- Seikka on todennäköisemmin tiedettä tai huuhaata, riippuen siitä kumpi puoli saa enemmän osumia[(tldr]
* Skepsiksen sanastossa huuhaan englanninkieliseksi vastineeksi ilmoitetaan ‘flim-flam’, mitä ei kylläkään näe käytettävän ikinä. Sen sijaan osuvampi käännös voisi olla ‘woo’. Artikkelit Rationalwikissä ja Skeptic’s Dictionaryssä tarjoavat määritelmiä ja tunnistusohjeita. Myös maineikas tieteellisen skeptisyyden popularisoija Carl Sagan esittää kirjassaan “Demon-Haunted World” oman työkalusarjansa huuhaan (‘Baloney’) tunnistukseen.
Oheislukemiseksi sopii vielä Juhani Knuutin parikin aihetta käsittelevää kirjoitusta (1, 2). Muitakin hyviä löytyy.
“Tätä vastoin huuhaa ei yleensä kestä mitään ulkopuolista kritiikkiä. Kun on päätetty, että joku asia on totta, kaikki vastakkaiset näkemykset joko sivuutetaan kokonaan tai niihin tarjotaan vain huonoja selityksiä. Sosiaalisen median huuhaapiireissä kritiikin sensurointi on enemmän sääntö, kuin poikkeus.”
Tämä on somen feministien lähes säännönmukaisesti käyttämä keskustelutekniikka. Tämä vahvisti siten käsitystäni, että feminismi on huuhaata.
Niin kiintoisaa kun se olisikin, jätämme kuitenkin feminismistä keskustelun jollekin toiselle foorumille. Keskitytään keskusteluosiossa pääasiassa terveysaiheisiin ja näihin kirjoituksiin.
Yleisesti ottaen, tätä opastani ei kuitenkaan ole tarkoitettu käytettävän siten, että sieltä poimitaan yksittäisiä näkökulmia, vaan mahdollisimman montaa tulisi käyttää (sikäli kun ne aiheeseen liittyvät). Mukaan siis muut seikat argumentoinnista, taustoista, termeistä jne.
Mitä välii, jos huuhaata ei olisi se pitäisi keksiä. sillä ihmisyys on enemmän kuin osiensa summa. Tutkimuksia, oikeita ja vielä oikeampia saa olla tuhansia ja siitä huolimatta se ei kata koko ihmiselon kirjoa. Huuhaalla voi sitten sopivasti täyttää aukkopaikat, aina kun on outo olo josta kukaan koulun käynyt opetettu ei osaa sanoa, mistä se johtuu. Riippuu ihmisen intuitiivisista kyvyistä onko siitä sitten enemmän haittaa kuin hyötyä.
En kyllä oikein ymmärrä pointtiasi. Eli siis oletko sitä mieltä, että ihmisellä pitää olla perusteettomia uskomuksia? Ja jos perusteettomia uskomuksia ei olisi, niitä pitäisi keksiä? Niitähän keksitään lisää joka päivä.
Sen kyllä ymmärrän, että kaikkiin elämän osa-alueisiin ei tarvitse soveltaa äärimmäistä järkeä, tiedettä ja logiikkaa. Esimerkiksi viihde, kulttuuri, taide, läheiset ihmiset, rakkaus. Nämä ovat olennaisia osia ihmisyyden kokemusta. Vastaavasti on olemassa sellaisia asioita, joissa panokset ovat niin suuret, ettei niitä voi laskea huuhaan varaan. Tällaisia ovat mm. politiikka, talous, laki ja juuri tämä terveys, mistä tässä blogissa kirjoitellaan. Näissä päätöksenteko tulee perustua parhaaseen mahdolliseen todistusaineistoon ja logiikkaan.
Hyvä keskustelu! Tuo on hyvä näkökulma, että joskus ainakin pitäisi miettiä mikä sitten on tilanteeseen riittävä todistusaineisto. Tähän vielä lisäisin, että ihan päivittäin tulee vastaan tilanteita missä ihmiset joiden pitäisi tietää paremmin, maisterikoulutetut ja fiksut ihmiset, käyttävät täysin pitämättömiä ellei päättömiä argumentteja ja tähän pitäisi minusta huuhaan ympärillä kiinnittää enemmän huomiota.
Carl Sagan esim. kirjoitti jo historian alkuhämärissä lyhyen artikkelin “The Fine Art of Baloney Detection” (http://www.inf.fu-berlin.de/lehre/pmo/eng/Sagan-Baloney.pdf ja tiivistettynä https://rationalwiki.org/wiki/The_Fine_Art_of_Baloney_Detection) missä on kiinnitetty erityisesti huomiota retorisiin ja loogisiin virheisiin, mitkä minusta ovat aivan asian ytimessä jos yritetään päästä aitoon faktapohjaiseen keskusteluun.
Etten vaikuttaisi kokonaan toopelta, niin huomasin kommentin kirjoittamisen jälkeen itsekin että Saganiin oli viitattu lopussa. Joka tapauksessa seison kommentin takana. Pointtina siis oli alleviivata sitä, että looginen argumentointi on aivan perustaito maailman ymmärtämisessä ja se usein sivuutetaan aika huolettomasti. Niinpä mielestäni siihen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, vaikka, tai ehkä juuri siksi että, kyseessä on melko raskas ja tekninen aihe joka ei välttämättä suoraan tunnu liittyvän mihinkään asiaan.
Kiitos! Ja tosiaan erinomainen pointti, että hyvään argumentaatioon pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota. Itselläni on siitäki asiasta ideoita kirjoituksiksi mutta yksi ihminen ei ehdi kaikkea… Ja koen monta muuta asiaa mielekkäämmäksi kirjoittaa. Ehkäpä voisit laittaa oman blogin pystyyn ja tuoda siellä esiin hyviä argumentointitaitoja? 😉
Hyvä syöttö 😉 Kyllä mulla sellainen pieni ja epäsuosittu blogi on, mitä ehtii harvakseen päivittää. Ehkä vielä joku päivä kun päivätöiltä ehtii kirjoitankin läpitunkemattoman teknisen tarkastelun loogisista virheistä terveyskeskustelussa. Tähän aiheeseen liittyen evidenssihierarkiaa olen pohtinut myös, mutta on vaikea hahmottaa mitä siitä on sanottavaa joka ei ole triviaalia, kun asiasta on niin hvyin julkaistu.
Hienoa! Laita ihmeessä linkkiä tulemaan
joskun saat kirjoitettua 🙂 Eikä kannata murehtia siitä, että asioista on jo kirjoitettu. Kaikista asioista maailmassa on jo jotain kirjoitettu, joten se peli on jo hävitty. Jopa huuhaan tunnistuksesta, kuten Saganin kohdalla nähtiin.. Mutta niin vain kirjoitin tämän. Tärkeistä aiheista ei ole koskaan liikaa asiaa, joten ei muuta kun mukaan vaan!Kiitos rohkaisusta! Varmasti näinkin, mutta en ole viitsinyt lähteä siihen että ihan vaan esim. käännän englannista vapaasti ajatuksia, olen yrittänyt jotain omaa kontribuutiota tai näkemystä asioihin aina löytää 🙂
Pauli:”missä tiede nojaa dokumentoituihin tuloksiin, logiikkaan ja faktoihin, huuhaapuolella vedotaan tunteisiin, mutuun, toiveisiin ja pelkoihin.”
Tuossa on paljon samaa nyt pinnalle maailmalla nousseiden poliittisten (ääri)populistiliikkeiden kanssa. Ei siis liene sattumaa että kotimaisessakin populistipuolueessa on esiintynyt huuhaa-puoskarointivirtauksia. Tai se että pari huuharia ollut ehdokkaana jopa EU-vaaleissamme.
Toisaalta koska tiedeyhteisö on enempi herännyt noihin poliittisiin ja salaliitto-huuhaa-liikkeisiin, niin sieltä lienee myös tulevaisuudessa saatavissa uutta tietoa tämän tiedehuuhaankin käsittelyyn. Pelkkä logiikan taito ja termien hallinta ei taida riittää pitemmän päälle. USA:ssa faktantarkastajien yli n.s. käveltiin.
Tuo on totta. Tukee myös kokonaisvaltaista käsitystä siitä, että ihmiselle ominainen irrationaalisuus aiheuttaa lähes 100% maailman ongelmista aina pseudotieteestä politiikkaan. Kun ratkaisuja tehdään tunne edellä, järki jää kauas taakse.
Kiitos Pauli! Erittäin hyvä ja selkeä teksti. Olen terveysalalla ja valitettavasti tunnistan liiankin hyvin mainitsemiasi esimerkkejä. Huolestuttavaa on se, että monet koulutetut terveysalan ammattilaiset ovat kovin alttiita hienovaraiselle huuhaalle, jos se vahvistaa omia kantoja ja noudattaa ammattikunnan “pyhiä” linjoja. Tietysti ihan bisnes saa myös tarttumaan erikoisin hoitoihin. Jatkan blogin lukemista!
Kiitos kommentista ja palautteesta, Antti! 🙂 Olen samaa mieltä, että huolestuttavimpia ovat tapaukset, missä hyvän koulutuksen saanut ammattilainenkin haksahtaa huuhaan pauloihin. Onneksi ovat häviävän pienessä vähemmistössä. Ja toivon mukaan tuo vähemmistö on pienenemään päin kun saamme huuhaan vastaisen viestin leviämään laajemmalle 😉
Ensinnäkin.. te huuhaa-väitteiden kumoajat, uskomatonta kärsivällisyyttä! Jaksatte toistuvasti vastata perättömiin väitteisiin, vaikka niitä esittävät henkilöt eivät näyttäisi minkäänlaisia merkkejä siitä, että hyvin perustellut vastaväitteet menisivät perille. Itse olen alkanut parhaani mukaan vastustaa kaikenlaisia omia ennakkoksityksiäni ja etsimään tietoa monipuolisemmin, myös mitä sieltä kolikon toiselta puolelta löytyy. Näin tehtyäni asiat ovat yleensä osoittautuneet luulemaani monimutkaisemmiksi ja usein niillä on monia puolia. Harvoin tosiaan on mitään yksinkertaisia ratkisuja. Minulle on käsittämätöntä, kuinka paljon monet ihmiset antavat painoarvoa omille sen hetkisille kokemuksilleen. Mistä he voivat tietää, minkälainen tilanne on vaikka 50 vuoden päästä? Tai että oma kokemus kertoo enemmän siitä, mikä sopii muillekin, kuin laadukkaat tutkimukset, joissa on tutkittu esimerkiksi tuhansia ihmisiä? Minusta, jos oikeasti haluaa viedä terveellisyyden pidemmälle, ei voi täysin luottaa siihen, miltä itsestä tuntuu. Vai tunteeko joku, että nyt minulle on muodostunut syöpäsolu? Useassa terveyteen liittyvässä asiassa vaikutukset huomaa itse tuntemuksissaan vasta pidemmän ajan kuluttua, ja silloinkin harvoin voi itse tutkimatta tietää, että nyt se johtuu nimenomaan tästä asiasta.
Koulusta (lukiosta) muistan sen yhden ainoan kerran, kun äidinkielen opettaja puhui lähdekritiikistä ja käytti esimerkkinään Magneettimediaa. Mielestäni lukiossa, jonka tehtävänä on sivistää, pitäisi käsitellä tällaista asiaa paljon laajemmin. Ja toki peruskoulussa myös, kun kaikki eivät käy lukiota. Kaikille pakollisilla luonnontieteellisillä kursseilla olisi hyvä käsitellä edes pintapuolisesti tutkimuksien tekemistä ja psykologian kurssilla kaikenlaisia virhepäätelmiä. Nämä ovat mielestäni niin tärkeitä jokapäiväiseen elämään vaikuttavia asioita, joita ei saisi jättää vain jokaisen itse selvitettäväksi. Ja kun se oma selvityskin saattaa johtaa virheellisiin tulkintoihin, jos ei ole tarvittavia, kriittisiä työkaluja.
Koulu on se, joka tavoittaa kaikista eniten ihmisiä Suomessa. Lehdet voi valikoida mieltymyksiensä mukaan ja tällaisiakin juttuja päätyy lukemaan varmaankin aika pieni, melkeinpä vain tieteellisestä näkemyksestä terveysasioihin kiinnostunut joukko. Toisin sanoen, teidän hieno työnne pitäisi saada useammalle tiedoksi ja ennaltaehkäisevästi sinne nuoruuteen, jolloin haitallisia, kritiikittömiä ennakkoluuloja ei ole vielä syntynyt.
Suurin tieteen uskottavuutta murentava asia taitaa olla se raha, joka joitakin tutkimustuloksia vääristäneenä on vienyt joiltakin luottamuksen koko tieteeseen. Onko tästä jo olemassa kirjoitusta? Ihmisille pitäisi kertoa, minkälaiset tutkimukset ovat luotettavia, miksi niihin voi luottaa. Mistä tavallinen ihminen voi tietää, että tutkimuksen teettäneen rahanahneus ei ole vääristänyt tutkimustulosta?
Kiitos kommentista, Antti! Olen kyllä kaikesta aikalailla samaa mieltä. Tieteen rahoituksesta olen kirjoittamassa jossain vaiheessa artikkelin. Katsotaan, saisinko tuota mainitsemaasi näkökulmaa sopimaan siihen. Palaamme asiaan myöhemmin! 🙂
Sitä odotellessa! Myös sellainen aihe tuli mieleen, kuin varovaisuusperiaate. Luin jokin aika sitten Sähköä ilmassa -nimisen artikkelin. Siinäkin kyllä puhuttiin, että rahan vuoksi olisi Suomessa esimerkiksi wifi-reitittimien tai muiden langattomien laitteiden mahdollisia haittavaikutuksia vähätelty. En nyt osaa sanoa kyseisen artikkelin luotettavuudesta, mutta sellainen ajatus siitä nousi, että vaikka tiede ei olisi todistanut esimerkiksi niistä wifi-reitittimistä olevan varmasti haittaa terveydelle, niin voidaanko silti sanoa, että niitä voidaan käyttää ihan huolettomasti? Ei kai niitä koskevia tutkimuksia ole kovin pitkällä aikavälillä voitu tehdä, kun ei näin laajaa altistusta ole kovin kauaa vielä ollutkaan? Siis yleisemmin, että täytyykö aina odottaa varmoja, laajempia todisteita, jotta voi kehottaa noudattamaan edes varovaisuutta? Tällainen kommentti on jäänyt mieleeni (toisesta asiayhteydestä kylläkin, mutta koski saman tyylistä, tieteessä epävarmaa/heikkonäyttöistä turvallisuusuhkaa): “En minä ainakaan jää odottelemaan sitä, että tiede varmistuu asiasta, vaan toimin jo nyt”. Tiede kun tosiaan on hidasta, niin voimmeko turvallisin mielin jäädä odottamaan sen varmempia tuloksia, vai olisiko viisaampaa noukkia jo niitä varhaisia, kohtuullisesti soveltamalla.
Tuo onkin varsin mutkikas ja tärkeä kysymys. Mielestäni tällaisia asioita tulee puntaroida niiden hyötyjen ja haittojen kautta. Joskus se on helpompaa, kuten vaikkapa lääkkeiden kohdalla – arvioidaan suotuisat ja haitalliset terveysvaikutukset. Toisinaan taas hyvin vaikeaa, kuten wifi-verkkojen tapauksessa. 100% turvallisuutta terveydelle pitkällä aikavälillä on käytännössä mahdotonta koskaan todistaa. Silti voidaan sanoa että wifi-verkoista on myös hyötyä mutta se ei välttämättä liity terveyteen, vaan modernin elämän vaatimuksiin. Kuinka suuri painoarvo näille annetaan? Ja kuinka suurena pidetään todellista terveyshaittaa? Mikä on riittävä määrä todisteita kummankin puolella ja mihin rajat vedetään?
Tiede tosiaan on hidasta mutta onneksi sellaista perustietoa on jo kertynyt valtavan paljon, että voimme antaa tietyille vaihtoehdoille ennalta todennäköisyyksiä. Esimerkiksi ionisoimattoman säteilyn biofyysisestä haitasta on varsin heikkolaatuista näyttöä (solutasolla voi tapahtua jotain mutta siellä tapahtuu aina jotain), joten sen aiheuttamaa terveysriskiä voidaan pitää verrattain pienenä. Sen sijaan perustutkimuksesta tiedämme, että radioaktiivinen säteily olisi hyvin suurella todennäköisyydellä haitallista ja tämän takia emme käytä siihen perustuvaa tekniikkaa kuin äärimmäisen harvoissa sovelluksissa.
Olisi kiva, jos joku ampuisi alas myös kosmetiikkatuotteiden epätosia mainospuheita 😀 Niitä ei vain taida siinä mielessä oikein kukaan tutkia..
Mainio huomio! Niissä liikkuu kyllä huuhaata enemmän kuin monessa muussa asiassa..
Sun pitää perustaa sitä varten ihan oma blogi 😉
Olet kirjoittanut terveysaiheiden lisäksi myös ilmastonmuutoksesta ainakin Facebookin puolella. Olisiko sinulla skeptisyyden asiantuntijana (jos näin voisi sanoa :D) vinkkejä luotettaviin blogeihin kyseisestä aiheesta? Ei tietenkään sinun alaasi ole, mutta ehkä tutkijana osaisit paremmin arvioida myös muiden alojen tutkijoiden luotettavuutta.
En ole kovin kattavasti perehtynyt klimatologiaa käsitteleviin blogeihin. Yleisesti ottaen olen huomannut Skeptical Science -sivuston olevan äärimmäisen laadukas ja sitä ylläpitää alan luotettavat ammattilaiset.