Vieraskirjoitus: Argumentum ad germaniam

Välillä väittelyissä homeopatiasta pelataan pöytään natsikortin lisäksi myös nykyaikaisempi Saksa-kortti. Tällä pyritään ilmeisesti vetoamaan jonkin sortin auktoriteettiin. Argumentti on jonkinlainen variantti seuraavasta: „koska Saksassa homeopatia on osa terveydenhuoltoa, tulisi sen olla meilläkin“. Viimeisimpinä tämän tyyppisiä väitteitä julkiseen keskusteluun ovat tuoneet mm. Antti Heikkilä ja Liisa Sulkakoski. Olen tätä väitettä useasti ihmetellyt, asunhan kuitenkin jo vuodesta 2012 täällä Keski-Euroopan keskipisteessä ja olen koko sen ajan joko työskennellyt tai opiskellut terveydenhoidon alalla, enkä ole tälle väitteelle tukea löytänyt. Seuraavassa tekstissä pyrin selvittämään tämän väärinkäsityksen todennäköisiä taustoja, ampumaan alas virheellisiä väittämiä sekä kerron homeopatian nykytilanteesta Saksassa.

Väittämä: „Homeopatia on Saksassa erittäin suosittu hoitomuoto.“

Totta. On täysin kieltämätön fakta, että homeopatia on Saksassa erittäin suosittua. Sen suosio on ollut jatkuvassa kasvussa aina toisen maailmansodan loppumisesta saakka. Viimeisten vuosikymmenten aikana yksistään homeopatiaa tarjoavien lääkäreiden määrä on moninkertaistunut ja vuonna 2014 homeopaattisten valmisteiden liikevaihto lähenteli jo puolta miljardia (n. 8% reseptivapaiden lääkkeiden ja luontaistuotteiden markkinoista). BAH:n (homeopatian puolesta voimakkaasti lobbaava lääkevalmistajien yhdistys) tekemän tutkimuksen mukaan vuonna 2014 95% Saksalaisista oli kuullut homeopatiasta ja 60% saksalaisista oli vähintään kerran kokeillut homeopaattista valmistetta. Harmillisesti eivät jaksaneet samalla kuitenkaan kysyä kuinka usein homeopatiaan on tullut tukeuduttua, joten kovin tarkkaa kuvaa yleisyydestä ei voi muodostaa. Kuulun nimittäin itsekin tuohon 60%, vaikken homeopatian käyttäjiin kuulukaan. Suosion nousuakaan ei valitettavasti ole tutkittu aiheena sen tarkemmin, mutta itse arvelisin sen olevan osa Saksassa jo pitkään nousussa olevaa luomun ja „luonnollisuuden“ ylistämistä sekä ihmisten yhä kriittisempää suhtautumista „kemikaaleihin“ ja ylipäätään teollisiin ja synteettisiin tuotteisiin – oli kyseessä sitten elintarvike, lääke tai vaikkapa vaate. Tätä tukee myös tutkimus vuodelta 2008, jossa yleisin syy vaihtoehtohoitojen käyttöön oli “lääkkeiden käytön välttäminen niin paljon kuin mahdollista”. Tätä tietoa tukee myös muualta saatu tutkimustieto, jonka mukaan vaihtoehtohoitoihin turvautumisen syynä ei niinkään usein ole pettymys koululääketiedettä kohtaan, vaan taustalla on enemmänkin oma maailmankatsomus. Tämän lisäksi homeopatian suosion kasvuun on varmastikin vaikuttanut hyvin aktiivinen homeopatialobby, eturintamassa Karl und Veronica Carsten -säätiö, joiden rahoituksella sekä tuella on synnytetty mm. lääkäreille järjestettävää homeopatiakoulutusta tarjoavia yksityisiä opinahjoja, valtavirrasta varsin jyrkästi eroavia tulkintoja homeopaattisista tutkimuksista sekä yksi homeopatian kehittämiseen ja laadunvalvontaan keskittyvä terveydenhoitoalan ammattilaisille suunnattu maisterin koulutusohjelma (Integrated Practice in Homeopathy, Master of Arts), jota tosin yksikään yliopisto ei vielä ole suostunut ottamaan valikoimiinsa, vuosien suostuttelusta huolimatta.

Saksalaiset kokevat subjektiivisesti homeopatian myös tehokkaaksi, vaikka tutkimustulokset eivät objektiivisesti tätä näkemystä tuekaan. Jo mainitussa tutkimuksessa 48% homeopatiaa kokeilleista sanoo homeopatian „auttaneen“ ja 39% „ei aina auttaneen“. Kun tarkastellaan tarkemmin mihin vaivoihin ihmiset homeopatiaa käyttävät, alkaa näiden varsin positiivisten kokemusten taustalla oleva ilmiö jo hieman selvitä. Yleisimmät käyttötarkoitukset ovat nimittäin (suosituimmasta vähiten suosittuun): vilustuminen, immuunipuolustuksen vahvistaminen ja sairauksien ehkäisy, hyönteisten puremat ja auringonpolttamat, päänsärky, ruoansulatusongelmat sekä unettomuus. Vilustuminen näistä ehdottomasti suosituin (56%), muiden mainittujen prosenttiosuuksien osuessa 19-30% välimaastoon. Ei tarvitse olla lääkäri todetakseen, että näistä vaivoista valtaosa menee normaalitilanteessa ohitse suhteellisen lyhyessä ajassa ihan itsekseen tai ne ovat muuten niin epämääräisesti määriteltyjä, että tehon mittaaminen subjektiivisesti on täysin mahdotonta. Kyselyn tuloksissa julkaistuista 16 yleisimmistä homeopatialla hoidettavasta vaivasta yksikään ei ole niin vakava, että se kategorisesti vaatisi välitöntä lääkärin hoitoa ja isossa osassa stressi sekä psykosomaattiset tekijät ovat vähintäänkin tärkeässä roolissa.

Tästä huolimatta homeopatia ei ole osa saksan virallista terveydenhuoltojärjestelmää yhtään sen enempää kuin reikihoito, yksisarvisterapia tai kuppaus.

Väittämä: „Homeopatia on osa saksalaisten lääkärien koulutusta“.

Väärin. On totta, että vaihtoehtohoidot teemana kuuluvat monen terveydenhoitoalan oppilaitoksen ohjelmaan, sekä lääkäreillä että sairaanhoitajilla, mutta niissä käsitellään aihetta enemmänkin ilmiönä. Tietenkin paikallisia eroja voi olla, riippuen siitä, mikä on luennoitsijan oma asenne aihetta kohtaan. Kuitenkaan minkään yliopiston, mihinkään koulutusohjelmaan homeopatia ei kuulu pakollisena osana. Onnistuin löytämään muutaman korkeakoulun, jotka ovat valinnaisena homeopatiaseminaaria tarjonneet, edellä mainitun lobbaussäätiön rahoituksella, mutta tämän vuoden opinto-oppaista en seminaareja onnistunut kuitenkaan enää löytämään. Homeopatiaa ei siis voi opiskella yliopistossa, vaan homeopaatiksi valmistutaan, kuten Suomessakin, yksityisistä, varsin heterogeenisistä kouluista ja koulutusohjelmien haarukka vaihtelee lyhyistä muutaman viikonlopun pika- tai etäkursseista aina jopa vuoden mittaisiin osa-aikaopintoihin. Diplomin hinnaksi tulee n. 1000-6000€, riippuen siitä minkä järjestön leima lappuun laitetaan todisteeksi „laadusta“. Valtion virallisten opinahjojen puolelta tällaisia leimoja ei kuitenkaan jaella. Viime vuosikymmenen taitteessa jopa n. 2% lääkäreistä oli suorittanut jatkokoulutuksen homeopaatiksi, mutta alma materissaan he eivät sitä siis kuitenkaan ole oppineet. Yksi syy homeopatian suosiolle lääkärien keskuudessa selittyy hyvin erilaisella terveydenhoitojärjestelmällä; saksassa yleislääkärit ovat yksityisiä elinkeinonharjoittajia eivätkä työskentele suomalaiseen tyyliin terveyskeskuksissa taikka ole isompien yksityisten klinikoiden palkkalistoilla. Homeopatian tarjoaminen tuo kassaan lisää tuloja, koska potilaalta voi laskuttaa tunnin homeopaattisesta konsultaatiosta reilusti enemmän kuin sairaskassalta vartin normaalista käynnistä. Kilpailu potilaista on myös lääkärin toimeentulon kannalta tärkeä elementti ja lisäpalveluja – eli tässä tapauksessa vaihtoehtoisia hoitoja –  tarjoamalla tavoittaa eittämättä isomman kohdeyleisön eivätkä potentiaaliset potilaat katoa nurkan takaa löytyvälle ei-lääketiedettä-opiskelleelle homeopaatille.

Väittämä: „Homeopatialle on Saksassa omat lakinsa“

Osittain totta. Homeopatialla on tietynlainen erityisasema; se on yksi lakiin kirjatuista „besondere Therapierichtung“, joka tarkoittaa, että, valmisteiden tehoa ei tarvitse todistaa ennen markkinoille tuomista, riittää että ne ovat turvallisia. Täten homeopaattiset valmisteet putoavat samaan kategoriaan esim. luontaistuotteiden kanssa. Tämän lisäksi kuka tahansa ei saa harjoittaa homeopatiaa, vaan ensin pitää läpäistä koe sekä saada osavaltiolta ammatinharjoittamiseen lupa. Tämän jälkeen saa käyttää titteliä „Heilpraktiker“ (itse kääntäisin tämän suomeksi „parantaja“) sekä tarjota haluamiaan terveyspalveluita, niiden tutkittuun tehoon katsomatta. Tämä sama koskee siis myös mm. yksisarvisterapeutteja, reikihoitajia ja kuppaajiakin. Kokeessa ei siis varmisteta sitä, että henkilö on pätevä homeopaatti/yksisarvisterapeutti/reikihoitaja/kuppaaja vaan tarkistetaan, että häneltä löytyy perustiedot terveydenhoidosta, anatomiasta, fysiologiasta ja patofysiologiasta sekä tuntee lainsäädännön ja tietää sen puitteissa omat rajansa. Lakeihin on mm. kirjattu, että Heilpraktikerit eivät saa hoitaa tarttuvia sukupuolitauteja, ilmoitusvelvollisuuden alle kirjattuja tartuntatauteja (muutama esimerkki: malaria, HIV, influenssa, vihuri- tai vesirokko jne.) eivätkä toimia kätilönä, julistaa ketään kuolleeksi, hoitaa hampaita tai antaa terapiaa, jossa käytetään radioaktiivista materiaalia. Tässä mielessä homeopaattien toimintaa siis valvotaan – siinä missä kenen tahansa ihmisten terveydellä leikkivänkin – mutta ei nyt ihan siinä tarkoituksessa, missä moni suomalainen homeopatian puolustaja tahtoisi uskoa: mihinkään lakiin kun ei ole kirjattu, että homeopatia olisi osa saksalaista terveydenhuoltoa.

Heilpraktiker-lain historia on sinänsä myös mielenkiintoinen. Koko laki syntyi kansallissosialismin aikaan, vuonna 1939 ja se oli oman aikansa eräänlainen puoskarilaki. Alkuperäinen laki salli „parantajana“ toimimisen ja rekisteröitymisen vain niille, joiden elinkeino se oli siihen asti ollut. Laki sisälsi pykälän joka tiukasti kielsi uusien Heilpraktikereiden kouluttamisen ja alkuperäinen tarkoitus oli täten varmistaa, että terveydenhoito pysyy lääkärien käsissä sekä pyrkiä hävittämään puoskarit „luonnollisen poistuman kautta“. Koulutuskielto kumottiin kuitenkin vuonna 1952 tuomioistuimen päätöksellä perustuslain vastaisena. Lakia on sittemmin rukattu muutamaan kertaan ja nykyään sen tulkitseminen on osavaltioiden hartioilla. Heilpraktikereiden koulutusta ei säädellä mitenkään, mutta osavaltion koe pitää läpäistä ja tämän lisäksi todistaa olevansa nuhteeton vähintään 25 vuotias, jotta ammatinharjoittamisluvan saa. Homeopaatiksi tahtovan täytyy siis läpäistä Heilpraktiker-koe vielä niiden jo mainittujen sekalaisten homeopatiaopintojen lisäksi, joita ei valvota valtion puolelta mitenkään. Mainittakoon vielä, että kumpikaan edellä mainituista opinnoista ei kuulu opintotuen piiriin, koska ne eivät ole virallisia valtion puolelta tunnustettuja ammattitutkintoja.

Väittämä: „Saksassa on homeopaattisia sairaaloita“

Totta. Saksassa on homeopatiaa harjoittavia lähinnä pieniä yksityisiä klinikoita, joilla on myös vuodepaikkoja. Niitä mainostetaan ensisijaisesti ihmisille, jotka eivät tahdo homeopaattisen hoitonsa katkeavan, heidän joutuessaan sairaalahoitoon. Homeopatiaa tarjotaan yleensä tukevana hoitomuotona ja se maksetaan omasta pussista. Normaalin saksalaisen sairaalaan arkeen homeopatia ei missään nimessään kuitenkaan kuulu, vaan siellä tarjotaan ihan tavallisen tylsää „koululääketiedettä“. Isommissa sairaaloissa saattaa silti olla pieni CAM-ryhmä (Complimentary and Alternative Medicine), joka tarjoaa sitä tahtoville tietoa vaihtoehtohoidoista, evidence based pohjalta, kysyntää kun potilaiden puolelta on. Ohessa linkitettynä esimerkkinä onkologisille potilaille tarkoitettu vaihtoehtohoitoinfopaketti Freiburgin yliopistollisesta sairaalasta, joka listaa yleisimmät vaihtoehdot sekä niiden plussat ja miinukset. Ei-yllättävästi yksikään vaihtoehtohoito ei ansaitse plussaa itse syövän hoidossa, mutta positiivisia vaikutuksia elämänlaatuun sitä kautta saatetaan saavuttaa. Ajatus näiden palvelujen takana on, että on parempi antaa potilaille neutraalisti infoa ihan oikeilta terveydenhoidon ammattilaisilta, eikä jättää sitä lähikorttelin puoskarin harteille, joka saattaisi pahimmassa tapauksessa johtaa niiden oikeiden hoitojen keskeyttämiseen. Tästä on kuitenkin pitkä matka siihen, että homeopatia nähtäisiin sairaaloissa osana normaalia hoitoa.

Väittämä: „Homeopatia on Saksassa sairasvakuutuksen korvauksen piirissä“

Väärin. Saksassa on kyllä mahdollista hankkia sairasvakuutus, joka korvaa myös homeopatian, mutta ihan yhtä hyvin joku suomalainenkin firma voisi alkaa tarjoamaan homeopatiavakuutusta – ei sitä mikään laki kiellä. Tärkein pointti on kuitenkin siinä, että homeopatia ei kuulu saksalaisen lakisääteisen sairasvakuutuksen (gesetzliche Krankenversicherung, GKV) korvausten piiriin. Saksassa jokaisella kansalaisella on oltava tällainen sairasvakuutus (poikkeus: riittävän rikkaat voivat tehdä „opt-outin“ ja maksaa itse laskunsa tai hankkia yksityisen vakuutuksen). Näitä vakuutuksia tarjoavat yksityiset yritykset eli sairaskassat (Krankenkasse). Toisin kuin esim. Yhdysvaltojen villeillä vakuutusmarkkinoilla, Saksan lakiin on tarkasti kirjattu vakuutuksen maksimihinta sekä – kaikkein tärkeimpänä – vakuutukseen kuuluvat vähimmäispalvelut, jotka kassojen tulee mukisematta korvata. Homeopatia ei kuulu näihin korvattaviin lakisääteisiin vähimmäispalveluihin eikä normaali vakuutus sitä täten kata. Lisävakuutuksia kyllä voi ottaa ja on myös lukuisia kassoja, jotka tietyin rajoituksin (esim. max. 1-2 kertaa vuodessa ja vain, jos se tehdään lääkärin toimesta) lisäpalveluna homeopaattisen konsultoinnin ja hoidot korvaavat. Tällä pyritään houkuttelemaan asiakkaita sekä estämään rikkaiden asiakkaiden katoaminen yksityisille markkinoille. Kilpailu vakuutusmarkkinoilla kun on kovaa, vaikka lakipykälät eivät paljoa pelivaraa annakaan. Oma kassani mm. palauttaa vakuutusmaksuja, mikäli todistaa liikkuvansa aktiivisesti tai käyvänsä vaikkapa meditaatiokursseilla stressiä poistamassa. Niin kauan kun homeopatiaa siis asiakkaiden puolelta vaaditaan, tulevat sairaskassat tässä aivan varmasti asiakkaitaan vastaan, varsinkin kun siitä aiheutuvat kulut ovat kassoille minimaaliset: vuonna 2010 vain 0,06% maksetuista korvauksista koski homeopaattisia hoitoja.

Yleensä homeopaattisia valmisteita määrätään lääkärien toimesta juurikin noihin jo mainitsemiini epämääräisiin oirekokonaisuuksiin, joihin „koululääketiede“ ei välttämättä muuta voi tarjota, kuin lämmintä kättä, nenäliinapaketin ja oireiden lievittämistä. Homeopatia täyttää siis ikään kuin placebon mentävää aukkoa monessa tilanteessa. „Kirjoitan tästä tämän homeopaattisen valmisteen ensihätään ja jos oireet eivät katoa, tule muutaman päivän päästä niin katsotaan tarvitaanko antibiootteja“ on pienen tuttavapiirissä tehdyn kyselykierroksen jälkeen lause, jonka homeopaattisen lääkärin vastaanotolla kuulee usein. Homeopatian tehoon luotetaan siis tasan niin kauan, kunnes on selvää, että on tarve ihan oikealle lääkitykselle – ja hyvä niin. Saksassa kun toki lääkäreiltä edellytetään myös – ihan siinä missä Suomessakin – että toiminnalle löytyy jonkin sortin tieteellinen pohja. Lääkärin tulee valita potilaalle kaikkein parhaat paranemismahdollisuudet antava hoito, mahdolliset riskit huomioon ottaen. Poikkeuksia saa tietenkin tehdä – ovathan ne potilaatkin yksilöitä ja saattaa olla useita terapiavaihtoehtoja – mutta tämä pitää olla perusteltua ja tähän pitää hakea potilaan hyväksyntä. Mikäli siis joku lääkäri alkaisi homeopaatin viitta harteillaan potilaitaan käännyttämään pois vaikkapa kemoterapian piiristä ja tuputtamaan pelkkiä vaihtoehtohoitoja, olisi hän paikallisten viranomaisten kanssa ongelmissa.

Kaikenkaikkiaan saksalaisten sekä muidenkin saksankielisten maiden rakkaus homeopatiaa kohtaan on kuitenkin ilmeinen – siinä kotimaiset homeopatian puolustajat ovat oikeassa – mutta vaikka nämä kaikki ylläolevat väitteet pitäisivätkin täysin paikkaansa, olisi siltikin tässä „argumentum ad germaniassa” Oktoberfest-kokoluokan olutkolpakon mentävä aukko: Saksalaiset eivät elä yhtään sen pidempään eivätkä ole yhtään sen terveempiä taikka tyytyväisempiä saamaansa hoitoon kuin suomalaisetkaan. Tämän lisäksi Saksan terveydenhoitojärjestelmä on huomattavasti suomalaista kalliimpi. Mikäli Saksan malli homeopatian suhteen olisi siis parempi kuin Suomalainen – perustui tämä oletus sitten väärinkäsityksiin ja virheellisen tietoon tai ei – ei se kyllä täällä millään tapaa ihmisten hyvinvoinnissa tai järjestelmän paremmuudessa näy. Miksi siis tällaisen mallin maahantuominen olisi kansanterveyden kannalta hyödyllistä? Mitä tällä voitettaisiin?

En pidä kuitenkaan täysin mahdottomana ajatuksena, että homeopatia jossain kohtaa saksalaisen lakisääteisen sairasvakuutuksen korvauksen alaiseksi hoidoksi päätyisikin. Trendi on edelleen nouseva eikä tällaiseen muutokseen tarvittaisi kuin riittävä määrä poliittisia päättäjiä, joita eivät dosenttien mielipiteet kiinnosta vaan vetoavat mieluummin omaan kokemukseensa – ja ovat riittävän kiinnostuneita äänestäjien miellyttämisestä. Rajan takana Sveitsissä ollaan jo tähän pisteeseen tultu, siellä asiaa on kuitenkin helpottamassa ollut erilainen poliittinen järjestelmä. On mielenkiintoista seurata mitä Sveitsissä tulevina vuosina tapahtuu, homeopatian noustessa koululääketieteen rinnalle – tosin toistaiseksi koeajalla. Viime vuodesta alkaen homeopaattien koulutuskin on valtion viranomaisten valvonnan alla. Tähän päädyttiin suoralla demokratialla, ei todisteisiin tai asiantuntijalausuntoihin perustuen – enemmänkin niistä huolimatta. Alunperin koeajan tarkoitus oli myös tuottaa niitä paljon kaivattuja todisteita, mutta lopulta tultiin siihen tulokseen, että näytön saaminen on mahdotonta, eli tästä näyttöpykälästä pitänee luopua. Jälleen kerran hieno todiste siitä, että kyseessä on enemmänkin uskon asia; näyttö tai sen puute ei näytä vaikuttavan mielipiteisiin. Suosittelenkin siis kotimaisille homeopatian puolestapuhujille katseen luomista vielä vähän Saksaa etelämpään, koska sieltä se homeopatian todellinen ihmemaa löytyy. Jään jännityksellä odottamaan sveitsiläisten – sekä erään sinne evakkoon lähteneen kotimaisen homeopaatin – ihmeparantumisia.

Kirjoittaja on reilu kolmikymppinen Etelä-Saksalaisessa yliopistossa hoitotiedettä opiskeleva skeptikko ja aktiivinen huuhaan vastustaja, jolla on työkokemusta Saksasta niin yksityisten kuin julkistenkin sairaaloiden osastoilta, kuntoutuksen puolelta sekä hoitokodeistakin. Hänen tähän astiset kohtaamisensa homeopatian kanssa työajalla voidaan laskea yhden käden sormin.