Palataan kerran vielä parin viikon mittaan puhuttaneeseen Arman Alizadin Pohjantähden alla-sarjan ravitsemusjakson herättämiin teemoihin (jos koko aihe on uusi, alkuperäinen kirjoitukseni sekä sen jatko-osa saattavat Sinut ajan tasalle). Kuten edellisen kirjoituksen lisäyksissä totean, jouduin jonkin verran ottamaan sanojani takaisin, mikä on mahtava asia aina kun siihen on perustellut syyt. Arman ja Jaakko Halmetoja todella osallistuivat keskusteluun myös tämän blogin fb-sivulla. Muidenkin eri mieltä olevien kanssa saatiin ihan todellista dialogia aikaan, hienoa! Uskoni internetin valoisampaan puoleen vahvistuu 🙂
Tarkastelen tässä kirjoituksessa oppimaani mutta haluan myös vastata Armanin esittämään vilpittömään ja mielestäni hyvään kysymykseen. Uskon asian aiheuttavan ihmetystä myös muiden keskuudessa, joten tämä kirjoitus voisi olla hyvä ‘go to’-teksti aina kun aihe nousee pinnalle. Pohdinnan alla siis ajatuksiani siitä, miksi yliopisto- ja tiedeväki niin hermostui jaksosta.
Ensin kuitenkin Halmetojan opetus: ‘Ajan henki’ tänä päivänä vaatii persoonallista otetta. Jos haluaa asian tulevan esiin, ei auta piiloutua numeroiden ja tilastojen taakse, vaan viestinnässä pitää pistää omaa henkilökuvaa likoon ja parhaassa tapauksessa hyödyntää vieläpä kaikkia oikeita sosiaalisen median kanavia. Tässä on varmasti minullakin paljon parantamisen varaa. Katsotaan miten käy, sillä tämä bloggaaminen on kuitenkin minulle kohtalaisen pienimuotoinen harrastus. Halmetoja puhuu myös siitä että oma kritiikkini kohdistui melko helppoihin maaleihin ja olisin voinut käsitellä enemmän nimenomaan tätä ‘ajan hengen’ mukaista vaatimusta tietyntyyppiselle viestinnälle. Asiantuntijuuden tasapainoharha ei hänen mielestään ole ainoa huomionarvoinen seikka.
Halmetoja mainitsee myös, että usein kieltäytyy itse haastattelupyynnöistä ja ohjaa ravitsemusaiheiset kysymykset toimittajilta mm. Reijo Laatikaisen suuntaan. Blogissaan hän kertoo, ettei ole koskaan kokenut tarvetta kritisoida ravitsemussuosituksia ja että pitää niitä tieteen valossa hyvinä. Tässä kohtaa myönnän auliisti olleeni ennakkoluuloinen Jaakkoa kohtaan ja selvästikin monelta osin vääristä syistä.
(Yritän tässä muodostaa Jaakon argumenteista nk. teräsnuken [klassisen olkinukke-argumentaatiovirheen vastakohdan], eli omissa silmissäni vahvin versio esitetyistä pointeista. Jos menee pieleen, saa korjata 🙂 )
Mutta sitten asiaan: Arman esittää kysymyksen siitä miksi akateeminen väki niin kovasti hermostui ravitsemusjaksosta:
Arman kirjoitti lisäksi perusteellisen, täydentävän kommentin blogiini. Sieltä tuli pointti selväksi: hänen on vilpittömästi vaikea ymmärtää, miksi yliopisto- ja tiedeväki otti jaksosta nokkiinsa minunkin rummuttamani tasapainoharhan vuoksi. Perustelutkin ovat selvät: jos todella 2+2=4 niin mitä on pelättävää? Tärkeä vihje on se, että kysymys olettaa ihmisen olevan rationaalinen olento, joka kyllä tekee omat ratkaisunsa informaatiosisältöön ja logiikkaan perustuen. Tämä oletus on kuitenkin hyvin kaukana totuudesta.
Välihuomiona todettakoon, että tasapainoharhaan on kiinnittänyt huomiota myös tiedeviestinnän professori Esa Väliverronen blogissaan ja aiheesta on keskusteltu Journalisti-lehdessä. Pikkuhiljaa voitaisiinkin puhua jo ihan vakavasti otettavasta ongelmasta.
Kuitenkin palatakseni Armanin kysymykseen, pelon ohella voitaisiin puhua ehkä enemmänkin turhautumisesta. Siihen on nähdäkseni neljä tärkeää syytä.
1. Näennäinen tasapainoasetelma luo epätasapainoa sinne, missä sitä ei ole. Tämä tunnetaan myös Okrentin lakina yhdysvaltalaisen toimittajan Daniel Okrentin mukaan (oma vapaa suomennokseni):
Tasapainon tavoittelu voi luoda epätasapainoa, sillä joskus asiat ovat totta.
Tiedeyhteisön sisällä ei käytännössä ole esimerkiksi suurta erimielisyyttä siitä, minkätyyppiset ravitsemussuositukset ovat väestölle parhaat. Tästä on osoituksena mm. se, että kerta toisensa jälkeen ympäri maailmaa toisistaan riippumattomat asiantuntijaryhmät päätyvät hyvin pitkälle samankaltaisiin lopputuloksiin. Kuitenkin pelkästän se, että asia esitetään mediassa tasa-arvoisena toisen näkemyksen kanssa, riittää jo itsessään luomaan epätasapainoa. Tämä kylvää tarpeetonta epäluuloa yleisöön.
2. Halo- eli kehäefekti. Yhdessä kommentissa Jaakko Halmetoja epäili, että pidän rivikansalaista tyhmempänä, kuin tämä oikeasti onkaan. Liittyen hänen kykyynsä arvioida saamaansa tietoa kriittisesti ja tasapuolisesti. En suinkaan pidä. Sen sijaan pidän kyllä rivikansalaista – kuten meitä kaikkia – alttiina erilaisille kognitiivisille harhoille, joista olen kirjoittanut useitakin kirjoituksia. Olen aikaisemmin maininnut nk. kehäefektin (engl. ‘Halo-effect’), joka tarkoittaa sitä että ku näemme ihmisen johon syystä tai toisesta suhtaudumme myönteisesti, liitämme häneen tiedostamattamme paljon positiivisia mielleyhtymiä, kuten luotettavuus. Jaakko on itse hyvä esimerkki valovoimaisesta ja karismaattisesta esiintyjästä. Myös Antti Heikkilä on sellainen (tosin, monia ärsyttää jolloin voinee muodostua negatiivinen kehäefekti).
Tutkijat eivät välttämättä ole luontevia ja hyviä esiintyjiä. Tällöin heidän sanomansa häviää paremmalle, vaikka faktat olisivat mitä tahansa. Kyse ei ole edes yleisön tyhmyydestä, vaan psykologiasta, jota on erittäin vaikea ylittää ellei sitä ole tietoisesti harjoitellut. Olen aikaisemminkin kirjoittanut Daniel Kahnemanin tutkimusten perusteella aivoista löytyneistä 1. ja 2. järjestelmästä, jotka tuottavat hyvin erilaisia tuloksia. Mediassa ei voi laittaa pelkästään asioita riitelemään, vaan mukana on aina valtava määrä muita tekijöitä. Johtuen turhan nopeasta 1. järjestelmästä, pelkkä hihasta ravistettu mielipide voi joskus olla uskottavampaa kuin kovan luokan todistusaineisto.
3. Hevonpaskan epäsymmetrisyysperiaate, eli Brandolinin laki. Olen kirjoittanut tästä kokonaisen kirjoituksen. Kertauksena:
Huuhaan kumoamiseen vaadittava energiamäärä on kertaluokkaa suurempi, kuin sen tuottaminen
Arman otti esimerkin matematiikasta. Jatketaanpa tätä ajatusleikkiä pointtini havainnollistamiseksi. Oletetaan, että television keskusteluohjelmaan pyydetään matemaatikko ja meikäläinen. Päätän esiintyä matematiikan toisinajattelijana, jolla on valtavirran matematiikan haastavaa erityistietoa. Tulee lähetyksen aika ja avaan peli toteamalla seuraavaa:
Moni virallisen koulutuksen saanut matemaatikko väittää, että 2+2=4. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jo 1800-luvulla saksalainen matemaatikko Carl Friedrich Gauss osoitti kehittämänsä modulaarisen aritmetiikan keinoin, että 2+2 onkin itse asiassa 7. Nämä tulokset olivat kiusallisia ja ne vaiennettiin. Matemaatikot kiistelevät asiasta edelleen.
Esittämäni lausahdus perustuu pieneen ripaukseen totuutta mutta muuten se on täyttä roskaa. Tuon keksimiseen meni n. 30 sekuntia mutta Brandolinin lain mukaan roskan kumoamiseen menisi monin verroin suurempi aika- ja energiamäärä. Miettikää sitä poloista matemaatikkoa joka vaikkapa suorassa TV-lähetyksessä joutuisi ensinnäkin selventämään mitä tarkoittaa ‘modulaarinen aritmetiikka’, sen jälkeen, miksi käytin termiä väärin ja sitten, miksi mitään ei ole vaiennettu ja loppuun miksi asiasta ei ole kiistaa. Ohjelma ei todellakaan ole oikea formaatti tähän. On siis aivan ymmärrettävää, että asiantuntijat usein kieltäytyvät lähtemästä keskusteluihin väärässä tasapainoasetelmassa (Huom! Mikael Fogelholmia kritisoitiin siitä että hän kieltäytyi lähtemästä Armanin ohjelmaan. Todellisuudessa hän on kyllä esiintynyt varsin kiitettävästi monessakin eri ohjelmassa. Ihan jokaiseen kutsuun ei ymmärrettävästi voi suostua ihan aikataulusyistäkin).
Jos yhdistetään Brandolinin laki kehäefektiin ja esiintyisin ohjelmassa pirteänä, huumorintajuisena ja huolitellun näköisenä, voidaan kuvitella minkälaisia olisivat seuraavan päivän keskustelut työpaikkojen kahvitauoilla:
-Katsoitko sen haastatteluohjelman eilen?
-En, mitä siinä oli?
-Joo, oli tosi mielenkiintoinen! En tiennytkään, että on olemassa kiistaa siitä että onko 2+2 yhtä kuin 4. Mitä nekään matemaatikot tietää!?
Armanin ohjelmassa ei sentään laitettu henkilöitä keskustelemaan vastakkain, mutta tämä seikka liittyykin pääasiassa näihin ‘jälkipeleihin’. Joten kyllä, kieltäytyminen voi johtua myös Brandolinin lain pelosta – eikä siinä ole mitään hävettävää.
Lopuksi ehkäpä se kaikkein tärkein kohta…
4.Tasapainoharha vesittää viestin kuin viestin. Taas otetaan niitä meidän akateemikoiden rakastamia “ykkösiä ja nollia” kehiin, eli tutkimusdataa.
Eräässä amerikkalaistutkimuksessa 320 opiskelijaa jaettiin neljään ryhmään ja jokaiselle annettiin luettavaa. Ensimmäinen ryhmä (nk. ‘no-link’-ryhmä) luki tekstiä, missä kerrottiin etteivät rokotteet aiheuta autismia (mikä on siis TOTTA). Toinen ryhmä (nk. ‘link’-ryhmä) luki jutun, missä sanottiin että kyllä ne aiheuttavat. Kolmas ryhmä luki molemmat puolet (‘falsely balanced’-ryhmä) ja kolmas ei lukennut lainkaan terveystietoon liittyvää tekstiä (kontrolliryhmä). Tutkijat selvittivät, miten teksti vaikutti lukijoiden käsitykseen rokotteiden turvallisuudesta. Heidän yllätykseksi, tasapainoharhainen ryhmä suhtautui rokotteisiin kaikkein varovaisimmin:
Tasapainoharhalle altistettu ryhmä suhtautui myös epäileväisimmin siihen, mikä on tutkijoiden konsensus asiaan ja he olivat vähiten halukkaita rokottamaan omia lapsiaan. Pysäyttävin havainto on kuitenkin tämä: tasapainoharha näytti laskevan ihmisten luottamusta jopa enemmän kuin yksipuolisen väärä informaatio. Tämän merkitystä ei voi korostaa liikaa. Terveyskeskusteluissa tämän voisi kärjistäen ajatella niin että jos ohjelmassa haastatellaan yksisarvisterapeuttia, hänen mielipiteensä osataan jättää omaan arvoon. Jos taas yksisarvisterapeutti esiintyy yhdessä asiantuntijan kanssa, tämä vesittää asiantuntijan viestiä vaikka siinä ei ole ‘maalaisjärjellä’ ajateltuna mitään järkeä. Ihmisen psykologia on ihmeellistä.
Noh, se nyt on vain yksi tutkimus tietyllä ryhmällä omine rajoituksineen mutta samanlaisia tuloksia on saatu muuallakin. Kanadalaisen Waterloon yliopiston psykologian professorin Derek Koehlerin tutkimuksessa tarkasteltiin samankaltaisessa koeasetelmassa erilaisia tieteellisiä kysymyksiä sekä sitä, onko tutkijoiden näkemys riittävän yhtenevä jotta sen perusteella voitaisiin tehdä käytännön ratkaisuja (esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden verotukseen liittyen). Tulos oli sama: vaikka sanottiin että 93 tutkijaa pitää asiaa selvänä, viisi ei osaa päättää ja kaksi epäilee, luettuaan asiasta “molemmat puolet”, koehenkilöt olivat taipuvaisempia ajattelemaan ettei käytännön ratkaisuja voida vielä tehdä. Tutkijoiden konsensus saavuttaa hyvin harvoin sataa prosenttia mutta kun aletaan olla 90% paremmalla puolella, asia on todennäköisesti niin selvä ettei loppujen änkyröiden vakuuttumista kannata jäädä odottelemaan. Varsinkaan jos kyse on planeetan tulevaisuutta tai miljoonien terveyttä koskevista asioista. Mutta tasapainoharha varmistaa, että yleisö pysyy hämmentyneenä eikä toimiin ryhtyminen välttämättä saa riittävää kannatusta.
Tutkimusta kommentoidessaan, tri Koehler antaa ilmiölle kolme syytä. Ensinnäkin kyse voi olla siitä, että ihminen muodostaa mielessään kuvan väittelystä, jossa vastakkain on aina kaksi ihmistä – riippumatta siitä mikä olisi todellisuus. Toinen vaihtoehto on yksinkertaisesti tiedon puute: kun ei ole perehtynyt asiaan, ei voi arvioida sitä kuinka uskottava “änkyrän” mielipide todella on (*köh* Antti Heikkilä ja insuliini *krhm*). Kolmantena vaihtoehtona on se että pelkästään ajatus ristiriidasta laukaisee mielessämme yleisen epävarmuuden olotilan, joka riittää vääristämään omaakin perspektiiviä asiaan.
Molemmissa näissä tutkimuksissa ei siis ollut kyse pelkästään siitä, että miltä “tieteellinen kiista” tuntuu yleisön mielissä vaan ennenkaikkea myös siitä, miten se vaikuttaa heidän käsityksiin käytännön toimenpiteistä. Tarkemmat psykologiset ja kognitiiviset mekanismit ilmiön taustalla ovat tutkijoille mielenkiintoisia mutta olivatpa ne lopulta mitä hyvänsä, jo nyt tiedetään että tasapainoharha vaikuttaa olevan monin tavoin haitallinen tieteen viestinnälle.
Ihminen ei ole läheskään niin rationaalinen olento, kuin haluaisimme. Kyse ei ole suoranaisesta tyhmyydestä tai tiedon/koulutuksen puutteesta, vaan aivoihimme rakennetuista pienistä kognitiivisista vinoumista. Akateeminen väki hermostuu perinteisessä mediassa (TV, radio, isot aikakausilehdet) esiintyvästä tasapainoharhasta, sillä se on itse faktojen käsittelyn kannalta huonoimmasta päästä. Yleisön voi saada puolelleen käyttämällä kaikkia muita keinoja PAITSI faktoja ja toisinajattelijalle on jo suuri voitto siinä että hänet otetaan mukaan keskusteluun. Yleisö hämmentyy ja faktat unohtuvat.
Tasapainoharhaa käsittelevä USA Today-lehden artikkeli päätyy mielestäni hyvään lopputulokseen (vapaa suomennokseni):
“Journalismi ei ole pikakirjoitusta. Se ei ole kaiken kohtelua samanarvoisena silloin ku ne eivät sitä ole. Tarkoitus on antaa kansalaisille mahdollisimman tarkkaa tietoa julkisista asioista”
Selvennyksenä haluan korostaa, että en todellakaan itse ole journalisti enkä tiedä journalistin työstä mitään. On olemassa valtava määrä hyviä toimittajia ja tiedeviestinnän ammattilaisia. Haluan tässä vain ilmaista yhden perustellun mielipiteen siitä, miksi tähän aiheeseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. En siis myöskään väitä puhuvani koko akateemisen väen puolesta.
Mielenkiintoista. Saahan psykologit ja psykiatritkin sanoa jos ihmisen maailmankuva on vääristynyt ja todellisuus ei vastaa “normeja”. Jopa lääkkeitä tähän vaivaan annetaan. Miksi ravitsemusasiantuntijat eli yliopiston pitkälle kouluttautuneet asiantuntijat eivät saa sanoa, että asenne ruokaan ja ruokailu on mennyt sairauden puolelle?( Vrt. yliterveellisyys uskomukset ja ruokaismit.)
Ei rivi kansalaiset ole tyhmiä. Me ihmiset vain helposti uskomme asioita silloin kuin emme tiedä ja muodostamme mielipiteemme uskomuksille. Ja monellakin ruoan suhteen on heikko tietämys esimerkiksi ihmisen ravintofysiologiasta ja elintoiminnoista. Miksi muuten nämä todellisuuden vastaiset uskomukset menisivät kuin kuumille kiville, kuten pH-dieetit yms.. Myöskin median edustajat voi lukea kuuluviksi rivikansalaisiin. Eivät hekään voi peryhtyä kaikkeen kirjoittamaansa niin syvällisesti, että voisivat ymmärtää asiantuntijoiden veroisesti tiedon ja uskomuksen eroja. Ja edelleen viihde on viihdettä. Ja tätähän yhteiskunnallista viihdesekmenttiä Armankin edustaa.
On todella tarpeen ravistella ihmisten uskomuksia, että tieto pääsisi sisälle ja erottaisi meidät keskiajasta.
Itse asiassa kyllä varmasti yliopistokoulutuksen saanut ravitsemusterapeutti joutuu tuon tuostakin sanomaan potilaalle että tällä on jonkinlainen syömishäiriö tai vääristynyt suhde ruokaan. Ravitsemusterapeuttien koulutukseen sisältyy tietääkseni aika paljonkin psykologiaa.
On aivan totta, että uskomuksilla on iso merkitys. Niitä vastaan voi taistella kriittisen ajattelun ja terveen skeptisyyden keinoin ja tässä juuri syy miksi tätä blogia pidän 🙂
Itse asiassa rivikansalaiset ovat varsin tyhmiä. Keskiverto ÄO on n. 100 ja Lontoon entisen pormestarin siteeraaman tutkimuksen mukaan 16% tulee toimeen ÅO-luvulla, joka on alle 85. Heidän kykynsä ymmärtää ja arvioida vaikkapa tieteellistä tekstiä on sen verta heikko, että mikä tahansa käärmeöljymainos menee totena läpi kun sen joku uskottavasti esittää. Tähän koko mainosteollisuus (ja propaganda) perustuu, meillä on riittävän paljon ihmisiä, jotka saadaan haluamaan mitä tahansa kun viesti esitetään oikealla tavalla.
Tämä tulee entisestään korostumaan kun korkeasti koulutetut älyköt jättävät tulevaisuudessa jälkikasvun tekemättä. Koulutuksella voimme parantaa ihmisten ymmärrystä asioista, genetiikalle emme valitettavasti voi mitään.
Mielenkiintoinen pointti. Olen kyllä hieman eri mieltä 🙂
Nähdäkseni kyky lukea ja tulkita tieteellistä kirjallisuutta on opittu taito siinä missä moni muukin. Toki se vaatii jonkin verran älykkyyttä mutta en usko etteikö “rivikansalainen” siitä selviäisi. Tieteellinen ja kriittinen ajattelutapa vain sattuu olemaan ihmiselle kutakuinkin yhtä “epäluonnollista” kuin intuitiivinen, assosiatiivinen ajattelu on “luonnollista”. Tieteen ymmärrys vaatii jälkimmäisestä irroittautumista. Olen myös sitä mieltä että tähän perustuu se, että käärmeöljy myy. Sehän ratsastaa juuri näillä kognitiivisilla harhoilla, joita on myös älykkäiden ihmisten päässä.
Syynä optimismiini on nk. Flynnin efekti, jota pidän kohtalaisen hyvin toteen näytettynä. Sen mukaan ihmisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on maltillisessa mutta tasaisessa nousussa. Tulkintaa toki hämmentää se, että koko älykkyyden määritelmä on hieman häilyvä mutta mielestäni uskottavin selitys on siinä että tuo nousu tulee nimenomaan abstraktin ajattelukyvyn parantumisesta. Olivatpa mekanismit sen taustalla mitä hyvänsä.
Pysäyttävä havainto on se, että jos mentäisiin aikakoneella taaksepäin vain 100v, keskimääräinen älykkyysosamäärä olisi n. 20-30 pistettä nykyistä alempi. Menisimme siis aikaan, missä suurinpiirtein puolet vastaantulevista ihmisistä voitaisiin luokitella nykymittapuulla lievästi kehitysvammaisiksi! Silloin olisi todella voitu puhua siitä että älykkyys on todella se rajoittava tekijä.
Nykypäivänä meillä on suorastaan velvollisuus jatkaa tätä suotuisaa kehitystä ja pidän ylipäätään julkista keskustelua lähdekritiikistä yms tärkeänä keinona siihen. Ja ilman muuta myös koulutuksen kehittämistä.
Pari huomiota suhteessa ÄO:n.
Keskimääräinen ÄO ei ole “n.100”, se on tasan 100. Älykkyystestien tuloksista muodostetaan normaalijakauma, jonka keskiarvoksi on asetettu luku 100 ja keskihajonnaksi valittu joko 15 tai 16 ja joskus myös 24. Näin määritellen keskihajonnalla 15 16% meistä tosiaan asettuu ÄO 85 alle.
Tämän sanoen on todettava, että näin määriteltynä ÄO -lukema itsessään ei kerro mitään mistään kollektiivisella tasolla. Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö populaation absoluuttinen kongnitiivinen kyvykkyys voisi olla nousussa. Nousun myötä vain edelleen keskimääräinen älykkyys on tai ÄO:n määritelmien mukaan ainakin tulisi olla edelleen 100. Lienee silti melko anakronista esittää, että 100v. sitten eläneet ihmiset olisivat olleet aivojen suorituskyvyltään meitä oleellisesti tyhmempiä. Suhde tietoon ja sen käsittelytaidot toisaalta lienevät todella olleet kuin eri planeetalta. Varmaankin juuri tämä abstrakti ajattelu selittää tuon eron.
Toiseksi, korkeakaan koulutus ei kokemukseni mukaan läheskään aina korreloi älykkyyden kanssa eikä päinvastoin. Koulutetusta eliitistä puhuminen on vähintäänkn harhaanjohtavaa. Ja, on suhteellisen helppo vaikuttaa älykkäältä tai tyhmältä vain hyvin valituilla olemuksellisilla seikoilla. Mikä lieneekin tämän poppamieslauman menestyksen lähde.
Lopuksi, kongnitiivinen älykkyys ei oikeastaan suojaa tietoon liittyviltä harhoilta. Lukemaan oppii lukemalla, ja medialukutaitoa oppii lukemalla mediaa. Toki hyvällä keskusprosessorilla varustetun ihmisen lienee helpompi oppia tervettä skeptisyyttä, mutta varoisin vetämästä yhtäläisyysmerkkiä näiden asioiden välillä. Uskoakseni, ei siis tietääkseni, ihmisen perusluenne ja kokemuspohja ovat vähintään yhtä merkittävässä roolissa.
Todella hyvää ja suorasanaista pohdintaa. Laittakaa hyvät ihmiset someen jakoon jotta medialukutaito ja lähdekritiikki kehittyisi edes hieman eteenpäin tutkimustuloksiin liittyvien uutisten ja ohjelmien suhteen.
Kiitoksia! 🙂 Toivotaan että tämä tavoittaisi myös osan toimittajista. Olisi mukava saada heiltäkin näkökulmaa asiaan.
Pohdin hetken tätä aihetta aamu-tv:n jälkeen, ja alkoi taas harmittaa, tosin eri syystä kuin yleensä. Tiedän, että tämä blogi liittyy enemmän tiedon hallintaan kuin ravintoon, mutta en malta olla vähän provosoimatta, kun blogistin huomio nyt jo kolmannen kerran tulistuu ravintohuuhaan äärellä.
Komea energisen oloinen nuori mies kertoi maikkarilla vilpittömän oloisesti ravintokokeiluistaan ja vähän ajan päästä kuiva sekä valitettavasti melko ylimielisen vaikutelman itsestään antanut puolustuskantainen professori kertoi populaatioon liittyvistä tilastoista ja ravintosuosituksista. Kumpi voitti? Aivan. Me ihmiset kun emme ole itselleme tilastollisesti mallinnettavissa olevaa populaatiota.
On turha valittaa, että ihmiset eivät syö oikein, kun virallisen, ja varmastikin oikean, tieteellisen totuuden markkinointi on ala-asteen seinällä nähdyn eltaantuneen ravintoympyräkuvan ja kuivakkaiden old-school virastotutkijoiden varassa. On yhtä aikaa surullista ja hyvittavaa todistaa miten ns. virallinen leiri sydämistyy siitä, kun se ei osaa myydä tietoaan siten, että se massoja kiinnostaisi. Samalla poppamiehet tulevat ja vievät kansan sydämet ja rahat. On kuitenkin kiistatonta, että ilman kaiken maailman personal trainereita ja käärmetohtoreita tilastollista populaatiota ei kinnostaisi ravintoasiat juuri lainkaan. Nousemalla nyt norsunluutorneihin ja vetoamalla tasapainoharhoihin missataan se valtava momentum, joka ravintoon ja hyvinvointiin liittyen on vallalla. RavintoTIEDE tarvitsee omat populistiset messiaansa.
Toinen asia, jossa energinen hurujengi vie voiton, on hyvästä olosta puhuminen. Virallinen totuus puhuu diabeteksestä ja pelottelee sydänkuolemilla. Jos syöt tilastollisesti oikein, voit keskimäärin tilastollisesti mahdollisesti välttää kurjat sairaudet. Ihan kiva, joo, mutta se toinen kaveri lupasi hyvää oloa ja energiaa! Ja kuitenkin virallinen totuus olisi ihan yhtä helppoa tuotteistaa ja kiteyttää helppoihin toimintasääntöihin. Mutta virallisen totuuden edustajanhan ei tarvitse miettiä millä kansan saisi puolelleen, olemmehan jo oikeassa. Oikeassa oleminen ei vain juurikaan paranna kansanterveyttä.
Lopuksi, miksi virallinen leiri jääräpäisesti kieltää kaiken ja kategorisesti vaikuttaisi tyrmäävän kaikki vähänkin ristiriitaiset teoriat vailla selityksiä siitä miksi teoria on väärä. Ja ei, “suuri osa tutkimuksista ei tue teoriaa” ei ole selitys mksi teorian esittämä mekanismi on mahdoton. Yksilöllset erot eri autoimmuunisairauksien takana ovat varmaankin kiistaton seikka. Miksi sitten eivät samat erot pätisi aineenvaihdunnassa. Me tarvitsemme ja ansaitsemme virallista selittävää tulkintaa myös uudesta tiedosta ja aineenvaihdunnan yksilöllisistä eroista. Kaikki uusi ei voi olla väärin, mutta näin umpimielisesti esittämällä menetetään se vähäinenkin virallisen totuuden kuulijakunta humpuukimaakareille. Tilastollisen ns. aikuisten oikeasti varman globaalin virallisen totuuden taakse piiloutuminen vaikuttaa umpimieliseltä. Huhaatulkinnat on jonkun ammuttava alas, mutta kategorinen “ei” on väärä tapa tehdä se.
Huh huh, jopa helpotti. Yhteenvetona, niin epäakateemiselta kuin ehdotukseni vaikuttaakin, ehkäpä olisi siis vihdoinkin aika lopettaa virallinen surkuttelu ja luoda virallinen ihmedieetti 🙂
Erinomaisia pointteja, Kimmo! Pakko olla samaa mieltä. Kyllä tässä tosiaan kaivataan “viralliseltakin” puolelta räiskyvämpää ja puhuttelevampaa esiintymistä. Tästähän meillä on joitain esimerkkejä (kuten Hanna Partanen) mutta lisää kaivataan. Vieno toiveeni on että joku värikäs uudemman asiantuntijasukupolven persoona saisi vaikka näistä keskusteluista kimmokkeen ja nousisi tuolle kaivatulle paikalle. Ja hänen perässään moni muu.
Hyvää pohdiskelua. Mun täytyy rehellisesti todeta, että oon saanu näistä paljon kiinnostavia havaintoja ja kelailua irti. Alla oleviin ajatuksiin liittyen tarkennettakoon, etten kirjoita nyt Pauli pelkästään sulle, vaikka tekstin muoto on tavallaan kohdistettu ”henkilökohtaisempana” vastauksena tohon sun tekstiin. Ja pieni varoitus jälleen etukäteen sarkasmista – pyrkimyksenä on liikuttaa mukana hieman selkeämmin tunnetta, jotta tyylilaji tukee pointtejani 🙂
Kehäefektistä
Mulle on jollain lailla hassua ajatella, että kehäefekti ois jotenkin lähtökohtaisesti negatiivinen / selkeästi kategorisoitava ilmiö. Tietenkin vastaavaa käsitepornoa voisi vivuttaa kuvaamaan myös positiivisessa mielessä niitä mikroilmeitä, tunteena välittyviä tarkoitusperiä ja muita ”hienovaraisempia” viestinnän keinoja, joiden tarkempaan observointiin jokainen Vaikuttamiseen / Ymmärtämiseen pyrkivä henkilö keskittyy hyvin tarkasti. Puhuin aiemmin juuri siitä rekyylistä (reverse halo-effect), joka selvästi syntyy vastilmiönä akateemikkojen tylsän hillittyyn ja sieluttomaan status quo -rupatteluun, kun ihmiset kaipaavat tässä ajassa selvästi värikkäämpää ja monipuolisemmin stimuloivaa vaikuttamista… (esim. vaikka itse pidän Fogelholmia jopa poikkeuksellisen miellyttävänä ja värikkäänä hahmona, näkyy vastaava reaktio vahvasti hänen ympärillään tällä hetkellä).
Tietenkään sen tanssilattialla liikkuvan mimmin kehonkieli, silmien kirkkaus, hymy tai sanojen konnotaatiot ei kuvaa mulle mitään merkityksellisiä ulottuvuuksia. Yleensä pyrin keskittymään vain siihen oliko likan sanoissa järkeä ja olivatko faktat kunnossa. Tietenkin pokeriammattilaisten päätökset perustuu aina vaan puhtaaseen todennäköisyyslaskentaan, eikä ihmisen käyttäytymisen mahdollisimman moniulotteiseen analysointiin (todennäköisyyslasekennan LISÄKSI).
Eli toivon hartaasti, ettei näiden ilmiöiden tarkastelua tartteis edes yrittää jättää sille ”lineaaris-dualistiselle” tasolle, jossa vastaavaa ilmiötä pyritään käsittelemään pinnallisesti vain kognitiivisenä vääristymänä ja mentaalisen tason haasteena. Kuten itse aiemmin totesit, ihminen ei ole niin rationaalinen olento (kuin haluaisimme) – mikä on loputtoman monessa mielessä aivan käsittämättömän huikea asia. Rationaalisuuden puute ei tietenkään ole pelkästään heikkous – suppressoidut ominaisuudet näyttäytyvät vaan tiettyjen lasien läpi yleensä matalla roikkuvilta hedelmiltä kritisoitavaksi (vaikka toki tätä(kin) voidaan jatkaa kyynisten esimerkkien kautta – vaikken henkilökohtaisesti nää tätä kulmaa kovin merkityksellisenä…)).
Kärjistetyllä mallilla pari esimerkkiä:
Kokeile ensi kerralla harrastaa seksiä niin, että tuot Suorittamiseen mahdollismman paljon Mieltä ja Ajatuksia. Rationaalisuutta.
Sit fiilistele, kuinka syvälle Kokemisen moniulotteisuudessa, havainnoinnissa ja eri olemisen / olemattomuuden tasoissa pääset. Helpottaako vai vaikeuttaako?
Mutta tietenkään ravinnolla ja seksillä ei oo mitään yhteyttä toisiinsa… ois kummallista ajatella, että ihmisiä kiinnostaisi pikkuhiljaa liittää näihin teemoihin enemmän iloa, jakamista, naurua, vapautta ja tunnetta (sitä niiden aidosti perimmäistä luonnetta) – näistä kun on puhuttu isossa mittakaavassa niin kovin vähän terapialähtöisesti, harmaasti, faktuaalisesti ja dualistisesti – sotavuosien niukkuus-painotaakkojen kera. Lisäksi näyttäisi vahvasti siltä, että viestintämahdollisuuksien demokratisoituminen ei juuri missään muodossa pyri luomaan vastailmiötä tiedon hierarkkiselle jakamiselle ja vanhojen valtarakenteiden murrokselle. Vaikka välineitä faktojen parempaan syntentisointiin on enemmän kuin ikinä, niin jollain lailla isoja massoja tuntuu (nyt) puhuttelevan enemmän ne taiteellisesti otetut ruokapornokuvat ja autenttiset tarinat elämästä.
Huomaan itse, että mua kiinnostaa enenevissä määrin ”miksi ympäristömme näyttää tältä” sen ”tältä ympäristömme näyttää” -pointtaamisen sijaan. Tää taas heijastelee pitkälti sitä, mihin vaikuttamisen kerrokseen oma fokus milloinkin suuntautuu. Siks pyrin tuomaan tätä näkökulmaa näihin keskusteluihin – koska uskon sen aidosti luovan lisäarvoa ja tuovan perspektiiviä, jota en ole juuri näissä keskusteluissa ole nähnyt.
Jokainen itseään ja ympäröivää maailmaa vähänkään tietoisemmin tarkasteleva ihminen pyrkii tietenkin optimoimaan ja saamaan puhujan / viestin tarkoitusperiä irti pelkkää puhetta / tekstiä moninaisempia havainnointipisteitä HYÖDYNTÄEN. Kyse on taas vain ja ainoastaan siitä kuinka Tietoinen kuulija / lukija on näistä prosesseista. Mä ainakin pyrin valjastamaan ja optimoimaan juuri tuon kehäefektin vaatiman kompleksisen aistijärjestelmän nyansseja koko ajan – jotta saisin nopeammin irti sen puhuja mikroilmeistä, eleistä ja äänestä ne tarkoitusperät, motiivit, arvot ja kaiken sitä kontenttia olennaisemman. Esimerkiksi tää kirjoitettu teksti on loputtoman monessa mielessä kovin hidasta ja yksiulotteista. Siksi sen merkitys tavallaan näennäisesti ”vähenee” teknologian kyetessä siirtämään yhä kompleksisempia viestinnän tasoja / symbolifunktiota binäärijärjestelmien yli (kuvat, emojit, meemit, giffit, videot, audio…). Viestinnän nopeus ja kehitys kulkevat edelleen käsi kädessä. Olisin paljon enemmän huolissani maailman menosta, jos näin ei tapahtuisi.
Ymmärrän toki sen kulman, miten tarkasteltuna tuon kognitiivisena vääristymänä -painottaminen näyttäytyy ajattelutason havainnoinnissa vahvuutena, mutta oon viettänyt ”liikaa” aikaa tunneälykkyydeltään mustaa vyötä kantavien mammojen seurassa, jotka on näiden elementtien tunnistamisessa valovuoden edellä kuin monet me Mielestään Eläjät (johon myös itseni usein luen). Palaan taas tähän EQ > IQ -ideaan ja siihen miksi sen perus-Virtasen havainnointia ja toiminnan loogisuutta ylenkatsotaan pohjimmiltaan kovin yksiulotteisesta perspektiivistä. Eli vaikka sen tietyn kuulija- / katsojajoukon mentaalisen puolen rakenteer ei välttämättä ole omasta perspektiivistä toivotulla tasolla, niin kyse on siitä, että kyseinen henkilö kaipaisi pikemminkin parempaa emotionaalista vaikuttamista / erilaisia vaikuttamisen keinoja. Esim. tän ruoka-aiheen kohdalla se ostokäyttäytymisestä perheissä eniten päättävä elin (äidit) saattaa jostain mystisestä syystä toimia enemmän emootioon vaikuttavan viestinnän kautta kuin tasapainoharhoista puhumisen pointtailun kautta.
Mut voi olla, että tää on vaan joku mun pseudotieteellinen mutuilu… enkä vieläkään nää olennaisena sitä keskustelun tasoa, jossa tiedollisten aarrearkkujen päällä seisova jengi alkais aidosti miettimään ja keskustelemaan aktiivisesti sitä, miten se tieto siirretään eteenpän vaikuttavammalla tavalla (oman toiminnan kehittäminen tai visuaalisesti tietoa illustroivien ihmisten hyödyntäminen jne. >> tässä nään loputtomasti konkreettisia win-win-win -malleja kaikille osapuolille).
Ja mitä näiden eri vaikuttamisen muotojen harjoittamiseen tulee, niin ne kasvukokemukset kiihtyis yleensä paremmin siellä salsatunnilla tai tantrakurssilla, kuin PubMedin mentaalisen masturboinnin äärellä. Mut toki jos ihmisten käyttäytymien muuttaminen ja jeesiminen ei aidosti oo niin merkityksellinen missio kun ne brownie pointsit oman yhteisön (jo entuudestaan pitkälti saman ajattelutavan) porukan silmissä, niin kannattaa linkata yksiulotteista kamaa vaan eteenpäin ja toivoo, että ”kumpa jengi maagisesti alkais yht’äkkiä vaan tajuta”. Pahoittelut hieman raffista kärjistyksestä. Mä vaan ihan aidosti haluan viestiä riittävän selvästi sen kipupisteen, jonka nään kovin olennaisena kaiken kehityksen kannalta.
Teknologia heijastaa näitä tarpeita joka suunnalla ja tulee katalysoimaan murrosta vastaavia vaikuttamisen ja viestinnän elementtejä enenevissä määrin ”arvottaen” / korostaen. Mun mielipiteestä riippumatta. Kaikki mekaaninen ja looginen on enenevissä määrin automatisoitavissa tekoälyn duuniksi, jotka hoitaa tän nopeammin, virheettömämmin ja moniulotteisempia johtopäätelmiä tehden. Sen eristävän instrumentaalisuuden taakse ”piiloutuminen” ja pelkkään tietoon panostaminen on ehkä itsemurhakeskeisin liike, joka tässä ajassa kannattaa tehdä. Ja vaikka oisit kuinka dataa rakastava tutkija ja näiden muiden puolten kehittäminen ei kiinnostaisi viiksiäkään, niin fokusta kannattaa silti laittaa siihen, miten sen datan popularisointia ja viestintää voi ulkoistaa ja vivuttaa ympäristön käsittämätöntä vaurauden ja vaihtoehtojen määrää hödyntäen. Kaikkee ei tietenkään kannata tehdä itse.
Paljon kiitoksia perusteellisesta kommentista, Jaakko!
Saa taas korjata, jos ymmärsin pointin väärin. Putkiaivoinen luonnontieteilijä akateemikko joutuu aina vähän tiivistämään jotta löytää tarttumapintaa rakentavalle keskustelulle 🙂 Nähdäkseni kritisoit siis sitä että nostan kehäefektin jollakin tavalla negatiiviseksi seikaksi ja sen osoittelu ei varsinaisesti edistä ihmisten välisten kommunikaation tai erilaisten vaikutustapojen etenemistä. Sen sijaan se jää yksiulotteiseksi ‘käsitepornoksi’ jossa pääasiassa jään vain saarnaamaan kuorolle. Toisaalta esität myös, että kommunikaatiossa kuten myös ruoassa ja vaikka missä aina seksiin saakka on ja PITÄÄ olla aina myös tunnetta mukana. Liiallinen(?) pyrkimys kognitiivisten harhojen minimointiin vie tästä kaikesta pois jotain olennaista.
Nämä ovat erinomaisia pointteja, joista olen takaraivossani kypsytellyt omaa kirjoitusta jo pitkään. Kun puhutaan rationaalisuuden maksimoinnista, törmätään usein ajatukseen siitä että sillä menetettäisiin ihmisyydestä jotain. Pahimmillaan tämä on nk. “straw vulcan” argumentaatiovirhe. Itse en ole tuota mieltä, paristakin syystä.
Ensinnä vilkaistaan hypoteeseja siihen, mistä nämä erilaiset kognitiiviset harhat ovat peräisin. Käsittääkseni osa tutkijoista pitää niitä suoranaisina virheinä aivojen toiminnassa mutta toinen (vaikutelmani mukaan tutkijoiden enemmistö) pitää niitä enemmänkin vain osana aivojen toimintaa. Wanhan sanonnan mukaan ne ovat ‘ominaisuuksia’ eivätkä ‘vikoja’. On esimerkiksi perusteltua olettaa, että nopea, intuitiivinen päätöksenteko on ollut ihmiselle edullista aikojen saatossa. Tähän liittyy myös se, että on ollut edullisempaa tuottaa nopeasti “varman päälle” virheitä joiden hinta on pieni verrattuna siihen että hinta olisi suuri. Klassinen esimerkki on se että pusikossa rapisee joku ja silloin on ollut viisaampaa singahtaa karkuun ennemmin kuin jäädä selvittämään että onko siellä tiikeri vaiko riistaa. Kolmas seikka on se, että moni kognitiivinen harha johtuu siitä että aivoja käytetään sellaiseen ajatteluun johon niitä ei ole lainkaan tarkoitettu (esim. tilastotiede, jossa olemme intuitiivisesti käsittämättömän huonoja). Tämä siis liipanne myös kysymystäsi siitä miksi maailma on tällainen kun on.
Tämän valossa, en siis esitä että kehäefekti olisi suoranaisesti hyvä tai huono juttu. Se vain on. Huono juttu se on silloin kun siihen kietoutuneena tehdään ihmis(e/i)lle haittaa. Ajattele herkkäuskoista mummoa, jolle lipevä kaupparatsu myy 100Gb laajakaistayhteyden kalliiseen kuukausihintaan. Arkinen esimerkki joo, ja myyjä tekee työtään, mutta sama voidaan ulottaa monenlaisiin käärmeöljykauppiaisiin jotka suoranaisesti rahastavat ihmisten herkkäuskoisuudella.
Syy, miksi nostan kehäefektin esiin juuri tässä kontekstissa on siinä että haluan kertoa ihmisille että tälle ilmiölle on olemassa nimi. Moni varmasti tiedostaa jollain tasolla sen olemassaolon mutta kun se on nimetty, siihen on mahdollista kiinnittää huomiota ja siitä on helpompi keskustella. Olipa se sitten “käsitepornoa” tai ei. Efektin ymmärrys on myös tärkeä syy selittämään sitä miksi moni akateemikko nähdäkseni pitää perinteisessä mediassa esiintymistä huonona formaattina nimenomaan faktojen tarkastelun kannalta. Kuten Armanille sanoin, pyrin tässä edistämään molemminpuolista ymmärrystä eikä sitä voi tehdä jos asioille ei ole sanoja.
Kehäefektin hyödyntäminen on kiinteä osa viestintää. Olipa kyse siitä tanssilattiasta tai kymppiuutisista. Sen kans pitää vain olla tarkkana, ettei sen anna johdattaa faktoista harhaan.
Mutta onko rationaalisuus sitten pois inhimillisyydestä? Mielestäni ehdottomasti ei. Olen aikaisemmin kirjoittanut lokeroinnista ja olen sitä mieltä että sitä voi myös tehdä tietoisesti hyvään tarkoitukseen. Itse olen esimerkiksi lokeroinut viihteen käytännössä täysin erilleen tieteellisestä ajattelusta. Voin nauttia suunnattomasti Transformers-leffoista vaikka älyllisellä tasolla voisin helposti tulla siihen tulokseen että ne ovat typerintä shittiä ikinä. On olemassa hetkiä jolloin ollaan rationaalisia ja on hetkiä, jolloin sen saa luvan kanssa heittää roskakoriin. Sama koskee myös viestintää. Jos kuunnellaan stand up-koomikkoa, on luvallista uppoutua kehäefektin vietäväksi ja antaa naurun raikaa. Sen sijaan kun kuunnellaan oletettavasti tärkeää tietoa ihmisen terveydestä, on syytä nostaa kriittistä rimaa sen verran ylöspäin että ainakin kaikkein pahimmat harhat jäävät minimiin.
Kimmo kirjoitti:
Toinen asia,jossa energinen hurujengi vie voiton, on hyvästä olosta puhuminen. Virallinen totuus puhuu diabeteksestä ja pelottelee sydänkuolemilla. Jos syöt tilastollisesti oikein, voit keskimäärin tilastollisesti mahdollisesti välttää kurjat sairaudet. Ihan kiva, joo, mutta se toinen kaveri lupasi hyvää oloa ja energia
…virallisen totuuden edustajanhan ei tarvitse miettiä millä kansan saisi puolelleen, olemmehan jo oikeassa. Oikeassa oleminen ei vain juurikaan paranna kansanterveyttä.
……………………………………………………..
Kiitos Kimmo tästä!
Ongelma on tietysti se, että virallinen hurujengi ei piittaa yksittäistapauksista. Mutta valitan hurut,minun kehoni on “yksityisomaisuutta”,jonka hyvinvoinnista päätän minä itse.
Te akateemiset voitte ihan rauhassa kiukutella lehtien palstoilla ihannedieetistänne. Mediaan teillä on ollut vapaa pääsy vuosikymmenet ja tulos on surkea
THL kirjoitti:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tutki, miten ravitsemussuositukset toteutuvat aikuisilla Suomessa vuonna 2012. Ravitsemussuositusten tavoitteet toteutuvat yhä vain harvan aikuisen ruokavaliossa. Vähintään viisi tavoitetta tutkimukseen valituista yhdeksästä saavutti 33 % naisista ja 16 % miehistä
https://www.thl.fi/fi/-/ravitsemussuositukset-toteutuvat-vain-harvan-aikuisen-ruokavaliossa
Olisitko valmis ottamaan myös taloudellisen vastuun “yksityisomaisuutesi” mahdollisesta vahingoittumisesta omien päätöstesi johdosta? 🙂 En siis tiedä elintavoista mitään mutta jos oletetaan että ne johtaisivat syystä tai toisesta sepelvaltimotautiin, olisitko esim. valmis maksamaan pallolaajennusoperaation omasta taskustasi rasittamatta yhteiskuntaa?
Kyllä vaan hyvä Pauli! Seurailen aika tarkaan ns. riskimarkkereita ja niistä päätellen ei ole pelkoa sepelvaltimotaudista. Ruokavalioni koostuu lähinnä hyvistä eläinrasvoista,oliivi -ja kookosöljystä,kasviksista ja kohtuullisesta määrästä proteiinia.
Mutta voitko itse antaa antaa 100% takuun, että VRNn ravitsemussuosituksella välttää tuon taudin?
Tiedän ainakin yhden yksittäistapauksen,joka sai sv-taudin noudattamalla VRNn voimassaolevia suosituksia. Sattui olemaan vielä henkilö,joka puffasi niitä Duodecimin sivuilla. Ehkä tunnet tapauksen?
Onnea siis valitsemallesi tielle! 🙂
100% takuu mille tahansa tieteelliselle väittämälle on jo määritelmällisesti mahdoton. Ja kuten ravitsemussuosituksissa todetaan, niitä voidaan soveltaa vain varauksella kenenkään yksilön ravitsemuksen suositteluun, sillä tarpeiden vaihtelu on suurta. En tunne mainitsemaasi yksittäistapausta. Tiedän kyllä tapauksen, jossa mummo kiskoi päivittäin tupakkaa suurimman osan elämästään ja eli terveenä 100-vuotiaaksi. Edes tupakalle ei voida antaa 100% keuhkosyöpä- tms. takuuta. Käänteisesti myöskään tupakoimattomuudelle ei voida antaa 100% takuuta että välttää keuhkosyövän.
Pauli kirjoitti:
En tunne mainitsemaasi yksittäistapausta.
……………………………………
Ai et? Onko sepelvaltimotaudissa mielestäsi kysymys sattumasta ja arpaonnesta hyvä Pauli?
“Terveetkään elämäntavat eivät välttämättä suojaa sydän- ja verisuonitaudeilta. Sen sai järkytyksekseen kokea terveellisten elämäntapojen puolestapuhuja ja lääkäri Pertti Mustajoki” Asiasta kertoin Iltalehti.
“Sentin pätkällä sepelvaltimoa oli kaventuma, joka tukki 90 prosenttia suonesta. Kaventuma voi syntyä kun suonen kolesterolikertymän pinta repeää ja siihen kasvaa verihyytymä. Suoneen tehtiin samaan aikaan pallolaajennus, suonen sisään laitettiin ohut rakennetta tukeva verkko, ja potilas pääsi kahden päivän kuluttua kotiin.”
” Sairastuminen oli sattumaa ja huonoa arpaonnea, josta ei voi valittaa. Kuitenkin minulla oli onnea, josta ei voi valittaa. Kuitenkin minulla oli onnea, koska on täysin mahdollista kuolla ensimmäiseen sydänkohtaukseen” sanoo Pertti Mustajoki.
………………………………..
Onnea muuten, että pääsit Ala-Korpelan jengiin. Mielenkiintoisia juttuja tutkivat
http://eurheartj.oxfordjournals.org/content/early/2015/06/05/eurheartj.ehv236.long
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed?cmd=Retrieve&dopt=AbstractPlus&list_uids=25818853
Kiitoksia onnitteluista! Mielenkiintoisia aiheita on kiikarissa. Pääsen opettelemaan valtavasti uutta ja toivonkin että hommat alkavat sujua nopeasti 🙂
Eipä ollut Mustajoen tapaus minulle tuttu, enkä pidä sepelvaltimotautia sattumana. Luulen että taustalla on ollut joku tekijä, mitä ei ole vielä osattu etsiä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tietyt perinnölliset ominaisuudet, jotka johtavat siihen että tauti kehittyy salakavalammin perinteisistä (LDL, verenpaine, diabetes, tupakointi) tekijöistä riippumatta. Huomattavaa on silti se, että kyseessä on sama tauti jolla on samat syntymekanismit kuin niillä, joilla se voidaan paremmin ennustaa.
Pauli kirjoitti:
Kiitoksia onnitteluista! Mielenkiintoisia aiheita on kiikarissa. Pääsen opettelemaan valtavasti uutta ja toivonkin että hommat alkavat sujua nopeasti
………………………………………………………
Ala-Korpelan tiimin työkentelystä tihkuu aika vähän tietoa julkisuuteen. Keittiön kautta olen kuullut, että menetelmä olisi jo joukkotutkimuskelpoinen tarkoittaen, että sillä voisi tehdä ravitsemustutkimusta eri dieettien vaikutuksesta terveysmarkkereihin? Kiinnostaako?
Mielestäni ryhmä tuottaa internettiin enemmän tietoa työskentelystään kuin mikään muu suomalainen tutkimusryhmä. Ryhmähän ei ole varsinaisesti ravitsemustutkimusryhmä mutta erilaisten yhteistyöprojektien kautta sitäkin on jo tehty. Fokus on ihan uudenlaisessa epidemiologiassa, missä yhdistellään mm. genetiikkaa ja metabolomiikkaa suurissa väestökohorteissa. Tämä on sitä mikä itseänikin eniten tällä hetkellä kiinnostaa.
Pyytäisin kuitenkin huomioimaan jälleen kerran että juttelu tästä aiheesta ei kuulu lainkaan tämän kyseisen blogitekstin alle eikä siis palvele tämän kommenttiosion tarkoitusta.
Kiitokset kiinnostavasta ja opettavaisesta kirjotuksesta! 🙂