Tämän blogin esittelyssä kerron yleisellä tasolla ajatuksiani siitä, mitä terve skeptisyys on. Nyt ajattelin kirjoitella siitä, miten omaa ajatteluaan voi kehittää sen mukaisesti. Olen vakaasti sitä mieltä, että kriittinen ajattelu ja tieteellinen lukutaito ovat suora jatkumo luku- ja laskutaidolle. Elämme maailmassa, joka on yhä riippuvaisempi tieteellisistä saavutuksista ja missä tietoa on jatkuvasti enemmän saatavilla. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että osaamme käyttää tätä tietoa oikein. Kun kriittisen ajattelun perusperiaatteet kerran omaksutaan, niitä voi käyttää parantamaan omaa päätöksentekoaan monella alalla aina poliittisista kysymyksistä ostopäätöksiin.
Kuten esittelyssä totean, miellän terveen skeptisyyden käytännössä synonyyminä kriittiselle ajattelulle. Skeptinen mielipide perustuu kriittiseen ajatteluun. Tällöin nousee esiin tärkeä jatkokysymys: jos mielipide ei perustu kriittiseen ajatteluun, mihin se sitten perustuu?
Vastaus on selvä: se perustuu jonkinlaiseen “musta tuntuu”-ajatteluun, joka on kaikkea muuta kuin kriittisen pohdinnan tulosta. Mutu-tuntuman selittää nobelisti Daniel Kahnemanin löytämä aivojen “1. järjestelmä”. Se on nopea, vaivaton ja siksi tietyissä tilanteissa myös äärimmäisen tärkeä. Se on kuitenkin samalla toivottoman altis kaikenlaisille harhoille, vinoumille ja suoranaisille virhepäätelmille. Tämän järjestelmän rinnalla aivoissamme toimii “2. järjestelmä”, joka puolestaan on hidas ja työläs mutta tuottaa paljon luotettavampia johtopäätöksiä. Kahnemanin kirja ‘Thinking, Fast and Slow’ (suom.‘Ajattelu, nopeasti ja hitaasti’, Terra Cognita) on erittäin suositeltavaa lukemista.
Jos siis muodostat mielipiteesi pelkästään mutun, eli 1. järjestelmän perusteella, olet erityisen altis synnynnäisten ajatusharhojesi lisäksi markkinoinnille, toiveille ja peloille. Syy, miksi terveyskeskustelu on nykyään paikoin niin sekavaa, on juuri siinä että osa ihmisistä käy sitä vinoutuneen ajattelun ja puutteellisen tieteellisen lukutaidon perusteella.
Maailma tarvitsee kipeästi lisää terveitä skeptikoita.
Aloitan artikkelien sarjan, jossa käsittelen vaihe vaiheelta terveen skeptisen mielipiteen rakentamisen. Kaikki vaiheet eivät tietenkään etene välttämättä kirjoittamassani järjestyksessä eikä kaikkia välttämättä edes tarvita kaikkien esitettyjen väittämien kohdalla. Prosessin omaksuminen kokonaisuudessaan on kuitenkin hyvä tapa kehittää omaa ajatteluaan tieteellisen skeptisyyden suuntaan.
Keskeistä on se, ettei kriittinen ajattelu vaadi korkeakoulututkintoa taikka pitkää harrastuneisuutta. Niistä voi olla kyllä hyötyä mutta toisaalta myös haittaa. Joskus korkeastikin koulutetut ihmiset voivat omata hyvinkin epäskeptisiä mielipiteitä tietyissä asioissa. Toisaalta täysin maallikkopohjaltakin voi nähdä asiat tavalla, joka olisi ammattilaisellekin tarpeen.
Tullakseen Aidoksi Skeptikoksi, ehkäpä ainoat inhimilliset edellytykset ovat uteliaisuus ja nöyryys. Ensimmäinen tarjoaa polttoainetta väittämien perusteelliselle tarkastelulle ja jälkimmäinen on tarpeen ohjaamaan muodostuvaa mielipidettä oikeaan suuntaan. Eli välttäen liian jyrkkien ja peruuttamattomien kantojen ottamista sekä oman tietämyksen yliarviointia. Nämä ovat myös ihmisen perus-luonteenpiirteitä, joten skeptinen ajattelu luonnistuu toisilta helpommin kuin toisilta. Luonne kuitenkin vaikuttaa vain lähtötasoon ja skeptisen ajattelun opettelu vaikuttaa myös toiseen suuntaan – sen opettelu voi lisätä nöyryyttä ja uteliaisuutta.
Olen alustavasti jakanut tulevan artikkelisarjan seuraaviin osiin:
- Osa II: Väitteen ja sen lähteen arviointi
- Osa III: Omien vinoumien minimointi
- Osa IV: Oikeaa todistusaineistoa oikeaan tilanteeseen
- Osa V: Tieteellisen kirjallisuuden lukeminen
- Osa VI: Synteesi ja argumentointi
Osassa II aloitetaan siitä, miten erilaisiin väittämiin pitää suhtautua. On nimittäin aivan eri asia, kertooko joku nähneensä kaupassa uuden jugurttipurkin vai väittääkö hän tämän jugurtin parantavan syöpää. On suorastaan epätervettä skeptisyyttä vaatia samanlaista argumentointia ja todistusaineistoa kaikille kuulemilleen väitteille. Skeptisyys tulee skaalata suhteessa esitettyyn väitteeseen. Joskus väittämät ovat niin suuria, ettei niihin ole mielekästä ottaa yleistä puolesta/vastaan-kantaa. Väitteiden lisäksi on tärkeää arvioida lähdettä… oikein. Tarkoittaa siis sitä, ettei mihinkään argumentointivirheisiin syyllistytä, vaikka lähteeseen suhtauduttaisiinkin kriittisesti.
Osa III voisi olla missä tahansa välissä mutta tällä kertaa sijoittuu tähän. Kyseinen vaihe on se, joka kysyy sitä paljon puhuttua nöyryyttä. Kun lähdetään muodostamaan mielipidettä, on tärkeää muistaa että ihminen on auttamatta altis lukemattomien tiedostamattomien vinoumien vaikutukselle. On mm. helppo yliarvioida oma tietämys tai etsiä tiedostamattaan pelkästään sellaista tietoa, joka tuntuu itselle miellyttävimmältä. Tämä aihe on valtavan laaja, joka ansaitsisi jopa oman kirjoitussarjansa mutta tässä otetaan esiin muutamat tärkeimmät seikat. Myöhemmin sitten lisää.
Kun väittämän laatu on selvillä ja omat vinoumat minimoitu, on mahdollista miettiä minkälaisen todistusaineiston valossa sitä pitäisi tarkastella. On olemassa tilanteita, missä yksittäisen ihmisen kertomus on riittävä – esimerkiksi yllä mainittu kauppareissu. Jos kuitenkin pidättäydytään terveyttä koskevien väittämien maailmassa, skeptikko tukeutuu tieteeseen. Osassa IV tarkastellaan syitä siihen, miksi kertomukset (anekdootit) ovat arvotonta todistusaineistoa ja miksi niiden sijaan tulisi luottaa enemmän tieteellisiin tutkimuksiin.
Miten sitten niitä tieteellisiä tutkimuksia tulisi lukea? Tämäkin on valtaisan laaja aihe, josta on kirjoitettu kokonaisia oppikirjoja. Osassa V käydään läpi muutamia perusperiaatteita, joilla jokainen pystyy ottamaan kantaa tieteelliseen tutkimukseen ja kirjallisuuteen laajemmin. Se auttaa erityisesti muodostamaan oman mielipiteen tiettyyn asiaan mutta myös toimii oivana työkaluna ihan yleiseen itseopiskeluun.
Lopulta kun on arvioitu väittämän laatu, minimoitu omat harhat ja tutkittu asiaa tieteen keinoin, on mahdollista muodostaa opitusta tiedosta yhteenveto, eli synteesi. Artikkelisarjan viimeisessä osassa pohditaan keinoja synteesin koostamiseksi. Samalla luodaan katsaus siihen, miten oma kanta lopulta kannattaa esittää (lisäys: argumentointia käsitellään ihan omassa kirjoituksessaan).
Artikkelit eivät ole vielä valmiita, joten kaikenlaiset kehittämisehdotukset ja keskustelu aiheen tiimoilta on tervetullutta. Toivon mukaan moni kiinnostuu aiheesta ja ottaa juttusarjan seurantaansa!
Tämä on varmasti pohdinnan arvoista jos se ei johda skeptisen maailmankuvan muodostumiseen..
Tarkentaisitko vähän?
“Kissaa” on turha nostaa pöydälle ja tutkia sen varjoa jos varjoa arvioiva peittää sen omalla varjollaan..
Kuulostaa enemmän poliittiselta konservatismismilta kuin tieteen tekemiseltä. Tarkastelutapa voi aiheuttaa itsessään vinoumaa?
Tämä siis konservatisminen näkemys. Taisi tuo Juhana Harju kertoa jo asian paremmin.
Älä vielä tuomitse pelkän johdannon perusteella. Lue toki koko sarja läpi kun se on valmis ja kerro sitten, mistä olet eri mieltä ja miksi 🙂
Luen.. 🙂
Pauli,
Varmaan olisi tärkeää ymmärtää ensin, että meillä on olettamuksia todellisuuden luonteesta, jotka ohjaavat suhtautumistamme kuhunkin arvioinnin ja tutkinnan kohteena olevaan asiaan. Emme siis lähde koskaan puhtaalta pöydältä, vaikka saatamme niin kuvitella. Lähes aina meillä on lisäksi apriorisia olettamuksia tutkittavasta kohteesta, vaikka saatamme siinäkin uskotella itsellemme, että lähdemme tarkastelemaan asiaa täysin avoimesti, ilman ennakkokäsityksiä. Minulle on muodostunut vaikutelma, että juuri tunnustuksellisille skeptikoille (esim. Skepsiksen jäsenille) on vaikeaa nähdä maailmankuvallisen sitoumuksensa vaikutuksia suhtautumiseensa. Saatetaan siis ajatella, että oma suhtautuminen asioihin on neutraalia ja tieteellistä, vaikka sitä todellisuudessa ohjaa vahva bias – sitoutuminen tietynlaisen maailmankuvan puolustamiseen. Varsinkin tieteenfilosofian harrastaminen mutta myös tinkimätön älyllinen rehellisyys ja nöyryys auttaisivat sen huomaamisessa. Tämä problematiikka siis mielestäni edeltää artikkelisarjasi kohtaa ‘Osa II: Väitteen ja sen lähteen arviointi’.
Hei Juhana,
Kiitos viestistäsi. Olen aivan samaa mieltä tuosta, että emme koskaan lähde liikkeelle puhtaalta pöydältä. Se on nimenomaan tuon kirjoitussarjani kolmannen osan aihe 😉 Se on nyt kolmantena mutta kuten todettua, voisi olla missä tahansa muussakin kohdassa.
Mitä “tunnustuksellisiin skeptikoihin” tulee, on totta että siihen joukkoon kuuluu monenlaista kulkijaa. Osa muodostaa argumenttinsa hyvin, osa ei. Skepsiksen jäsenistä on varmasti hankala muodostaa mitään yleiskuvaa, sillä monet Skepsikseen liittyvät julkiset foorumit ovat avoimia kaikille. Michael Shermer, jota joskus yritetään tituleerata jonkinlaiseksi skeptikoiden johtohahmoksi, onkin osuvasti todennut ettei haluaisi sellainen olla sillä se on kuin yrittäisi “paimentaa kissoja”.
Se on kuitenkin todettava, että vaikka kaikki ihmiset ilman muuta ovatkin tasa-arvoisia, on helppo osoittaa etteivät kaikki maailmankuvat ole. Itse katson, että tieteeseen perustuva maailmankuva todella on parempi kuin muut, sillä tiede on se keino joka tuottaa luotettavinta tietoa todellisuudesta ja sen myötä myös parhaita käytännön ratkaisuja. Tämä on jatkuva teema tässä kirjoitussarjassa ja aiheena erityisesti osassa IV. Jos valitsee lähtökohdakseen juuri tällaisen maailmankuvan puolustamisen, on se mielestäni kaikkein parhaiten perusteltavissa oleva vinouma (bias) muihin verrattuna. Ei välttämättä paras, mutta en ainakaan itse ole paremmasta tietoinen.
Itse tosiaan olen vienyt tieteenfilosofian harrastamisen nyt sille tasolle, että suoritan siitä parhaillaan yliopisto-opintoja. Edustan omaa tulkintaani tieteellisestä skeptisyydestä ja siihen nimenomaan kuuluu nöyryys ja toisten kunnioittaminen, vaikka olisikin eri mieltä. Toivon tietysti että mahdollisimman moni jakaisi tämän näkemykseni. Viimeistään tämän sarjan luettuaan 🙂
Hei Pauli,
Kiitos vastauksesta. Haluan myös antaa tunnusta sinulle. Olet skeptikkona parhaasta päästä! 🙂
Mitä tulee tuohon “tieteeseen perustuvaan maailmankuvaan”, niin on hyvä huomata, että ei ole olemassa mitään yhtä tieteenharjoittajien kannattamaa maailmankuvaa. Tiede pitäisi nähdä ennemminkin metodina. Jos uskotaan, että tiede jo tietää sen, millainen todellisuus on, silloin on kyse tieteisuskosta. Rupert Sheldrake on kutsunut sitä tiedeharhaksi (loistava luento mielestäni muuten):
https://youtu.be/1TerTgDEgUE
Kiitos! Itsekin myönnän ilomielin oppineeni sinulta paljon, vaikka tietyistä asioista eri mieltä olemmekin 🙂
Aivan totta myös tuo, että tiede tulee nähdä metodina. Pitää muistaa olla tarkempi termeissä. Tieteeseen perustuvalla maailmankuvalla viittaan siihen, että siinä otetaan tiede parhaaksi tavaksi kerätä tietoa todellisuudesta. Tätä prosessia pitää liikkeessä nimenomaan tieto siitä, ettei kaikkea tiedetä. Tästäkin lisää myöhemmissä kirjoituksissa.
Olen perehtynyt Sheldraken mielipiteisiin vain pintapuolisesti, sillä useammatkin tieteenfilosofit ovat osoittaneet hänen näkemyksensä kestämättömäksi. Hän ei ole ensimmäinen, joka on turvautunut jonkinlaiseen postmodernistiseen tulkintaan tieteestä, missä mm. voodoo voitaisiin nähdä samanveroisena keinona ymmärtää maailmaa. Ehkäpä kuuluisimpana esimerkkinä feyerabendiläinen anarkismi. Tällaiset ovat kuitenkin jääneet aina alansa marginaaliin tuottamatta minkäänlaista merkittävää edistystä. Lukuunottamatta pientä filosofista sparrailua, tietenkin 🙂
Tunnustan, että olen lukenut Feyerabendia jo nuorena. Hän on vaikuttanut ajatteluuni paljon, vaikka tosin olin aika anarkistinen jo sitä ennen. 🙂
Jaiks! “Tunnustuksellinen anarkisti”! 😉
Minä olen tässä viime vuodet aivan tarkoituksellisesti pyrkinyt olemaan muodostamatta mielipidettä. Viimeiseen asti vastustan mielipiteen muodostumista. Ei kamalan helppoa, mutta mahdollista.
On ollut ihan kaikkein paras keino, mitä olen löytänyt, välttyä vahvoilta mutuilta.
Kyllähän se mielipide sieltä väkisinkin muodostuu ajan myötä, mutta kun antaa sen tulla rauhallisesti useiden lähteiden pohjalta ja mahdollisesti kiinnostuksen mukaan asiaan perehtyen, niin se mielipide on yleensä paljon fiksumpi kuin sellainen mielipide, jonka vain äkisti adoptoi, oli lähde mikä hyvänsä.
Mielestäni siinä ei ole mitään väärää, että muodostaa mielipiteen. Kunhan se perustuu huolelliseen perehtymiseen niin argumenttien kuin itsensäkin suhteen.
Kiitos kuitenkin kommentistasi, Väino! Tervetuloa mukaan. Toivottavasti tästä kirjoitussarjasta löytyy jotain uusia ideoita mielipiteen muodostamiseen 🙂
Harmi, että huomasin tarkistaa tämän kommenttiosion vasta nyt, mutta pitänee tarkentaa tuota ylläolevaa.
Minustakaan mielipiteen muodostamisessa ei ole mitään väärää. Mutta nopea ja hätäinen mielipiteen muodostaminen tuottaa yleensä johonkin muuhun kuin faktoihin perustuvan mielipiteen. Etenkin niissä aiheissa, joissa ei oma mielenkiinto tai kompetenssi riitä perusteelliseen aiheeseen perehtymiseen. Mielipide muodostuu joka tapauksessa niistä aiheista, joiden parissa viettää aikaa riittävästi. Mutta kun pyrkii välttämään sen mielipiteen muodotumista, niin on parempi mahdollisuus sille, että se mielipide on hyvin perusteltu.
Mielestäni on helpompi viivästyttää mielipiteen muodostumista kuin neutraalisti tarkastella ja muuttaa jo muodostunutta mielipidettä.
Kirjoitussarja on ollut hyvä ja mielenkiintoinen, vaikka ei ole itselleni tarjonnut kamalasti mitään uutta.
Kiitoksia tarkennuksesta ja kehuista! 🙂
Varmasti tässä sarjassa on kokeneemmalle skeptikolle tai tieteen parissa enemmän puuhanneelle ihmiselle vain wanhan kertausta. Toivon mukaan tämä kuitenkin tavoittaisi aiheen pariin myös uusia ihmisiä. Lisäksi tavoitteena on, että nämä asiat löytyisivät nyt jatkossa yhdestä paikasta internetissä, jonne on mahdollisuus linkitellä tarpeen vaatiessa.