Detoxikologiaa – Osa 1.

Detox. Siinäpä sana, mikä tulee vastaan tuon tuostakin terveysaiheisissa keskusteluissa, uutisissa, lehdissä ja kirjoissa. Sana viittaa populaarissa merkityksessä “myrkkyjen poistoon”, joskaan yleensä ei määritellä yhtään sen tarkemmin, mistä myrkyistä on kyse tai miten ne tarkkaan ottaen poistetaan. Tämä ei estä myymästä detox-termin varjolla toinen toistaan kirjavampia ruokia, juomia, ravintolisiä, kirjoja, ruokavalioita ja vaikka mitä.

Professori Juhani Knuuti on jo aikaisemmin kirjoittanut aiheesta erinomaisen kirjoituksen, joka kannattaa ehdottomasti lukea. Aihe on kuitenkin iskostunut terveysaiheiseen populaarikulttuuriin niin tiukasti, että sitä pitää ruotia useammasta näkökulmasta. Tällä kertaa löimme turhautuneet päämme yhteen TtM, farmaseutti ja terveysalan moniottelija Timo Kettusen kanssa. Kirjoituksen tarkoituksena on selventää sitä, minkä takia detox näyttää oikean, (lääke)tieteellisen toksikologian valokeilassa tarkasteltuna totaaliselta huuhaalta.

Yleinen ja lakoninen kritiikki detoxia vastaan on todeta, että maksa ja munuaiset hoitavat myrkkyjen poiston varsin hyvin ilman apuakin. Toisaalta voidaan yhtä helposti todeta, ettei detox-tuotteista tai -kuureista ole juuri mitään tieteellistä näyttöä. Nämä pitävät paikkansa mutta jos tämä riittäisi, kukaan ei uskoisi detox-tuotteiden puhdistaviin ominaisuuksiin. Siksi pureudumme tässä kirjoituksessa paljon syvemmälle ja tuomme peliin (toivon mukaan) uutta näkökulmaa.

Ensimmäisessä osassa käydään läpi vähän perusteita detox-maailmasta, toisessa osassa käsitellään yleisimpiä detox-väittämiä.

Mikä on myrkky ja miten sitä pitää tutkia

Ennen kun aiheeseen voidaan pureutua tarkemmin, on tärkeää määritellä termit. Yleisesti ottaen, “myrkky” on äärimmäisen häilyvä käsite. Tämä idea tiivistetään usein “toksikologian isänä” tunnetun sveitsiläissyntyisen Paracelsuksen (1493-1541) lausuntoon:

Mikä muka ei ole myrkkyä: kaikki aineet ovat myrkyllisiä eikä mistään puutu myrkkyä. Vasta annos ratkaisee, ettei kyseessä ole myrkky.

Joka tunnetaan myös lyhyemmin toteamuksena:

Annos tekee myrkyn

Myrkyn tarkka määrittely riippuu asiayhteydestä. Yleisesti sillä tarkoitetaan ainetta, jolle altistuminen haittaa elävän olennon elintoimintoja tai tappaa sen kokonaan. Paracelsusta mukaillen, voitaisiin saivarrella että vesikin on myrkky, sillä juomalla sitä liikaa voi kuolla. Toisaalta meistä jokainen syö päivittäin 1-2 gramman miljoonasosaa uraania, eikä sillä ole mitään terveydellisiä haittavaikutuksia. Ihmiselimistö poistaa jopa uraanin tehokkaasti munuaisten kautta.

Kun rajataan tarkastelu ihmisen elintoimintoihin ja niihin vaikuttamiseen, tulee selväksi että lääkeaineoppi (farmakologia) ja “myrkkyoppi” (toksikologia) ovat tarkemmin katsottuna ikään kuin saman asian kaksi puolta. Molemmat jakaantuvat vielä täsmällisempiin aloihin: kinetiikkaan ja dynamiikkaan. Monissa yliopistoissa farmakologiaa ja toksikologiaa opetetaan samoissa tiedekunnissa ja niihin on olemassa myös samoja yliopistotason peruskurssien oppikirjoja. Alat ovat kuitenkin olleet viime vuosina tasaisesti erkaantumassa toisistaan tiedon syventymisen myötä. Maailmalla ja Suomessa on jo mahdollista opiskella tutkinto pelkästään toksikologiasta. Alalla on olemassa maailmanlaajuisia ja paikallisia tutkijoiden yhdistyksiä sekä lukuisia tieteellisiä julkaisusarjoja.

Farmakologian (ja myös toksikologian) peruskäsitteet

Farmakologian alla toimii farmakokinetiikka ja farmakodynamiikka. Karkea tapa määritellä nämä on se, että kinetiikka tutkii sitä, mitä elimistö tekee lääkeaineelle ja vastaavasti farmakodynamiikka tutkii sitä, mitä lääkeaine tekee elimistölle. Erityisesti farmakologian perusopinnoissa painotetaan lyhennettä ADME, joka tulee sanoista:

• Absorption (imeytyminen)
• Distribution (jakaantuminen)
• Metabolism (metabolia, aineenvaihdunta)
• Excretion (erittyminen)

Nämä muodostavat farmakokinetiikan kivijalan. Jotta voidaan ymmärtää, miten joku lääkeaine toimii, on ymmärrettävä mitä elimistö sille tekee. Imeytyminen tarkastelee sananmukaisesti sitä, miten (nopeus, hyötysuhde, jne) lääkeaine imeytyy esimerkiksi suolistosta (tai iholta, jos kyse on esim. voiteesta). Jakaantuminen tarkoittaa sitä, miten aine sijoittuu elimistöön päädyttyään. Esimerkiksi rasvaliukoiset molekyylit hakeutuvat rasvakudokseen ja vesiliukoiset jäävät mieluummin vereen. Veressä monet proteiinit sitovat lääkeaineen itseensä ja vain murto-osa jää vapaaksi (eli voi siis vaikuttaa). Metabolia tarkoittaa sitä, miten elimistö muokkaa lääkeainetta kemiallisesti. Elimistön entsyymit voivat esimerkiksi liittää lääkemolekyyleihin liukoisuutta parantavia osia. Viimeinen vaihe, eli erittyminen tutkii kirjaimellisesti sitä, miten lääkeaine poistuu elimistöstä. Osa voidaan erittää suoraan maksasta suolistoon kun taas osa otetaan verenkierrosta munuaisten kautta virtsaan.

Jos jaksoit lukea tänne saakka, pyydän palaamaan vielä edelliseen otsikkoon. Lue edelliset kappaleet uudestaan mutta vaihda mielessäsi farmakologisen termin tilalle toksikologian termi (toksikokinetiikka, toksikodynamiikka, myrkyllinen aine jne).

Tämän jälkeen tiedät luultavasti Oikeasta Toksikologiasta™ enemmän kuin 99% detox-huuhaan levittäjistä. Tunnet myös farmakologian ja toksikologian peruskäsitteet ja miksi ne ovat niin lähellä toisiaan.

Tieteellinen toksikologia jakaantuu vielä moniin muihinkin erikoistumisaloihin. On kliinistä-, työ- ja ympäristötoksikologiaa. Jälkimmäinen tarkastelee nimenomaan tieteellisesti sitä, minkälaisia myrkkyjä ympäristössämme todellisuudessa on ja mikä niiden vaikutus on ihmiseen.

Detox kumpuaa historiasta, koska psykologia

Edellisen kuvauksen myötä voidaan pohtia hetki sitä, miten tietämättömiä detox-väitteet ovat. Myrkkyjä ei yleensä määritellä mitenkään – niitä vain väitetään olevan ja niiden kerrotaan kerääntyvän elimistöön. Tämä on itse asiassa juuri sitä mitä ympäristötoksikologia tutkii mutta oikean tieteen sijaan detox-tuotteiden markkinoinnissa muodostetaan epämääräinen narratiivi, joka vetoaa ilmeisesti jonkinlaiseen ihmiselle luontaiseen saastumisen pelkoon. Kyseessä lienee neurologinen ilmiö, sillä esimerkiksi inho on yksi ihmisen universaaleista perustunteista pelon, vihan ja surun ohella. “Likaisuudella” ja siitä puhdistumisella on pitkät perinteet ja se on ollut osa monia suuria uskontoja jo tuhansien vuosien ajan. Taustalla olevat psykologiset mekanismit ovat erittäin mielenkiintoisia mutta kokonaan toisen kirjoituksen aihe.

Narratiivi vetoaa tunteisiin – kukapa ei haluaisi olla “Puhdas”?

Detoxilla on historiassa kyllä paikkansa. Erilaiset saunat, rituaalit, puhdistusterapiat, yrttiseokset ja jopa huumeet ovat kulkeneet ihmisten mukana aina. Esimerkiksi tietyillä Amerikan alkuperäiskansoilla oli saunamainen teltta jossa “irtauduttiin ruumiista” jopa päiviä erilaisten päihteiden avulla ja puhdistettiin keho esimerkiksi taistelua ja itsensä etsimistä varten. Roomalaisilla taas oli kylpylät erilaisia puhdistumisia varten, Lähi-Idässä Ramadan ja Keski-Euroopan munkeilla paasto. Niin sanottu detox oli alunperin hyvinkin henkisiä tarpeita varten kehitetty toimenpide eivätkä italialaiset munkit tuskin hakeneet rantsukroppaa jättäessään vähäisenkin ruokansa syömättä.

Koska tiede ei kuitenkaan ollut vielä kehittynyt kovinkaan pitkälle, tehtiin nämä puhdistautumiset puhtaasti uskomusten ja kokemusten nimissä. Luonnollisesti silloin ympäristö oli erilainen ja mahdollinen myrkkyseula näyttäisi aivan erilaista tulosta kuin nykyaikana. Silloin ei kuitenkaan tiedetty mitä myrkkyjä elimistössä oli – ehkä uskottiin jopa että myrkyt olivat enemmän “henkisiä” ja “pahoista hengistä” tuli päästä eroon oksentamalla saunateltassa kolmen päivän hallusinaatioputken päätteeksi. Yrttituntemus oli varmasti jo kehittynyt jossain määrin, mutta usein vedettiin luultavasti lonkalta. Ilmiö on löytänyt luultavasti jo aikojen alusta saakka myös sitä hyväksikäyttävän tahon ja ainakin ns. villissä lännessä käärmeöljykauppiaat myivät öljyä ja värjättyä vettä kaikenlaista – myös elimistöä puhdistavaa – käyttöä varten.

Luonnollisesti tällainen puoskarointi aiheutti usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Ongelma on nimittäin siinä, että ennen kun tiedetään mistä myrkyistä ja niiden tarkasta kinetiikasta on kyse, emme voi ottaa yhtään mitään kantaa siihen, miten niistä voidaan “puhdistua”.

Oikea, lääketieteellinen “detox”: myrkytysten hoito

Jos otetaan oikein tarkka ja tieteellinen lähestymistapa, tiettyjen myrkkyjen poistoon todella on olemassa tutkittuja ja toimivia konsteja. Nämä kuuluvat pääasiassa akuuttien myrkytystapausten kliiniseen hoitoon. Käydään läpi muutamia esimerkkejä:

1. Parasetamolimyrkytys. Särkylääkkeenä käytetty parasetamoli (kuten kaikki muukin) on suurina annoksina myrkyllistä. Tarkkaan ottaen, haittaa ei aiheuta itse parasetamoli, vaan yksi sen aineenvaihduntatuotteista. Kun parasetamolia käytetään, maksa muuttaa n. 95% siitä suoraan harmittomiksi johdannaisiksi. Loppu 5% muuttuu haitalliseen muotoon (jonka nimi lyhennetään muotoon NAPQI) mutta niin kauan kun maksalla on käytössään glutationia, sen avulla tämäkin saadaan hyvin nopeasti turvalliseen muotoon. Ongelmia syntyy sitten kun parasetamolia vedetään ylisuuria annoksia ja maksan glutationivarastot ehtyvät. Tällöin haitallista NAPQIa pääsee kertymään liikaa ja se vaurioittaa maksaa. Myrkyn poisto, eli detox on tässä tapauksessa sitä että myrkytyspotilaalle annetaan suonensisäisesti N-asetyylikysteiiniä, josta elimistö saa nopeasti lisää glutationia. Hoito voi pelastaa maksavauriolta tai jopa kuolemalta mutta siinä on haittana mm. pahoinvointia.
2. Metanolimyrkytys. Tämä on mm. se kuuluisa pimeän viinan kirous, jossa huonosti tislattu kotipolttoinen viina voi aiheuttaa näön menetyksen tai jopa kuoleman. Tässäkin myrkytys seuraa metanolin toksikokinetiikasta siten että maksa muuttaa sen muurahaishapoksi. Se kertyy nopeasti mm. silmän verkkokalvoihin mutta suuremmat määrät vievät hengen vaurioittamalla muitakin kudoksia, laskemalla veren pH:ta jne. Metanolin aineenvaihdunnasta vastaa entsyymi nimeltään alkoholidehydrogenaasi. Se on juuri sama, mikä käsittelee myös etanolia (eli sitä juomakelpoista viinaa, josta saadaan känni). Metanolin detox voidaan hoitaa siten, että myrkytyspotilaalle annetaan etanolia (viinaa) suoraan suoneen. Sen ylimäärä kyllästää maksan alkoholidehydrogenaasientsyymit jolloin ne eivät pääse muuttamaan metanolia muurahaishapoksi. Munuaiset ehtivät poistaa muuttumattoman metanolin ennen kun se ehtii tehdä tuhojaan. Tässä tapauksessa siis detox-juoma on viina ja haitat sen mukaiset
3. Raskasmetallimyrkytykset. Nämä ovat harvinaisia ja vakavia tapauksia. Myrkytyksiä voi aiheuttaa mm. elohopea, kadmium ja lyijy. Tässä vaiheessa huomautettakoon, että joissakin rokotteissa käytettävä elohopea ei suinkaan ole raskasmetallimuotoista, vaan etyylielohopeaa, joka poistuu lastenkin elimistöstä nopeasti (lisää toksikokinetiikkaa!). Joka tapauksessa, raskasmetallimyrkytysten detox on nimeltään kelaatiohoito. Siinä myrkytyspotilaalle annetaan suonensisäisesti jotain nk. kelatoivaa ainetta, joka kerääntyy raskasmetalliatomien ympärille ja auttaa elimistöä kuljettamaan ne ulos. Nämä ovat pääasiassa rankkoja hoitoja, jotka kestävät kuukausista vuosiin ja haittavaikutuksetkin ovat sieltä kovimmasta päästä.
4. Särkylääkepäänsärky. Tietyt kipulääkkeet (esim. ibuprofeeni) voivat aiheuttaa pitkässä jatkuvassa käytössä päänsärkyä. Tämä johtuu elimistön sopeutumisesta lääkitykseen – lääkkeen teho vaimenee ja elimistö poistaa sitä tehokkaammin. Tarvitaan aina suurempaa annosta vaikutuksen aikaansaamiseksi. Detox on sitä että lääkkeen käyttö lopetetaan joko kokonaan tai vähentämällä pikkuhiljaa annosta. Tämä tulee kuitenkin tehdä oikean diagnoosin jälkeen ja lääkärin valvonnassa.

Näille esimerkeille on yhteistä mm seuraavat seikat:

• Myrkky pitää olla tarkkaan tiedossa. Sen toksikokinetiikka ja -dynamiikka tulee tuntea, jotta myrkytyksen syy saadaan selville
• Taustalla on paljon tutkimusta aina perustason molekyylibiologiasta kliinisiin potilastutkimuksiin
• Detox-menetelmä tulee yksilöidä jokaiselle myrkylle (ja potilaalle) erikseen. Niillä on myös haittavaikutuksia ja hoidot voivat kestää todella pitkään. Itse detox-ainekin on usein haitallinen, joten sen käyttöä tulee valvoa tarkoin. Jopa lääkkeistä vieroittautuminen voi olla haitallista ja tulee siksi tehdä ammattilaisten valvonnan alla.

Usein detox-väitteet koskevat vain yleisesti määrittelemätöntä kategoriaa “myrkyt” tai “haitalliset aineet”. Näitä sanotaan olevan milloin missäkin: maaperässä, juomavedessä, hengitysilmassa tai jopa vaatteissa. Näihin ratkaisuna on yhtälailla määrittelemätön detox, jossa milloin mikäkin superfood tai paasto “auttaa elimistöä puhdistumaan”. Miten? Maksan kautta vai munuaisten? Mikä on mehun vaikutus kyseisen myrkyn metaboliaan? Mikä on detox-aineen farmakokinetiikka ja -dynamiikka?

Osassa 2 pureudutaan detox-väitteisiin hieman tarkemmin ja välissä täydentävä osa 1,5.