Uusi Itä-Suomen yliopiston ravitsemustutkimus puhuttaa kovasti. Tutkijat itse ovat ansiokkaasti kommentoineet työtään monessa mediassa. Nämä ovat ehkä menneet monelta ohi ja tutkimus on aiheuttanut myös hämmennystä. Omaan silmääni on sattunut parikin isoa keskusteluketjua sosiaalisen median puolelta, missä näyttäisi mm. menevän sekaisin ravinnon kolesterolin ja veressä kiertävän kolesterolin välinen yhteys.
Minulla on ilo ja kunnia saada itse tutkijoilta kommentit myös omaan blogiini. Kertoilen ensin hieman omia ajatuksiani aiheesta ja sitten päästetään alan asiantuntijat ääneen.
Otsikkoon viitaten, mielestäni on aina ensiarvoisen tärkeää tehdä selkeä ero sen välillä, puhutaanko kulloinkin seerumissa kiertävästä kolesterolista, vaiko ravinnosta tulevasta kolesterolista. Vaikka kyse on samasta molekyylistä, niiden merkitys on hyvin erilainen.
Lähdetään ihan perusteista liikkeelle, sillä kolesterolin perusbiologia on varsin mielenkiintoinen.
Tiedetään, että kolesterolimolekyyli on elämälle aivan välttämätön. Jos sen valmistus elimistössä ei toimi, seurauksena voi olla joko vakavia kehityshäiriöitä tai jopa koko alkionkehityksen keskeytyminen (1). Toisaalta kun puhutaan seerumin kolesteroliarvoista, niistä puhutaan aina negatiiviseen sävyyn. Tutkimuksissa onkin osoitettu, että niin sanottu paha, eli LDL-kolesteroli on sydäntautien itsenäinen riskitekijä (2).
Yksinkertaistettuna kyse on siitä, että liika on liikaa. Myös verenpaine on elämälle välttämätöntä – ilman sitä ei olisi lainkaan edes verta. Silti tiedetään että epänormaalille tasolle kohonnut verenpaine on pidemmän päälle haitallista. Samalla tavalla esimerkiksi virtsahappo on luonnollista mutta ylimäärinä se voi sakkautua niveliin aiheuttaen kihtiä.
Kolesterolin suhteen homma on kuitenkin vielä mielenkiintoisempi. Puhuttaessa LDL-kolesterolista, puhutaan itse asiassa hiukkasesta, joka ei välttämättä ole elämälle täysin korvaamaton.
Miten tämä sitten on mahdollista? Miksi kroppa tekee jotain “turhaa”?
Karkeasti ottaen, LDL-kolesterolihiukkaset ovat seurausta VLDL-hiukkasten tyhjenemisestä. Nämä hiukkaset valmistetaan maksassa ja sisältävät aluksi kolesterolin lisäksi myös triglyseridejä, eli energiaksi käytettäviä rasvahappoja. Kun lihakset ja rasvakudos ottavat triglyseridit talteen, jäljelle jää LDL hiukkanen, joka sisältää pääasiassa vain kolesterolia. Hiukkaset kerätään jälleen maksaan, josta kolesteroli eritetään sappihappoina suolistoon ja lopulta ulos elimistöstä. Osa kolesterolista imeytyy vielä suolistosta takaisin.
Biologisessa mielessä erityisen huomattavaa on se, etteivät mitkään elimistön solut kykene hajottamaan kolesterolia. Ne voivat ainoastaan muuttaa sitä liukoisempaan muotoon uloskuljetuksen helpottamiseksi.
Toinen tärkeä biologinen seikka on se, että arvioiden mukaan veressä kiertävä kolesteroli edustaa vain n. 5-10% koko kehon kolesterolisynteesistä. Sitä ei myöskään nykytiedon mukaan kerätä kovin hyvin talteen maksan ulkoisiin kudoksiin (3). Tämä selittää myös sen, miksi kolesterolisynteesin geneettiset virheet ovat vaarallisia – ne vaikuttavat 100%:iin koko kehon synteesistä.
Kun otetaan huomioon, että kaikki elimistön solut kykenevät tekemään itse kolesterolia, näyttö vaikuttaa siltä että maksan tuottama LDL on vain “varajärjestelmä” jonka tehtävä on turvata tiettyjen kudosten kolesterolinsaanti. Kaiken lisäksi on vahvoja viitteitä siitä, että Homo Sapiens-rodun fysiologinen kolesterolipitoisuus olisi n. 1 mmol/l (4), kun nykyisellään väestön tavoitearvona pidetään alle 3 mmol/l. Monet luonnonvaraiset nisäkkäätkin tulevat varsin vähäisellä veren kokonaiskolesterolilla toimeen (5). Miksi siis emme mekin?
Usein kuulee puhuttavan siitä, että kolesterolitutkimusta värittää lääketeollisuuden intressit. Tämä on tietysti totta, sillä kolesterolin alentaminen on heille tuottoisaa bisnestä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kyseessä olisi aiheellinen hoidon kohde. Jos joku muu olisi yhtä tehokas tai parempi kohde, firmat olisivat aikapäiviä sitten löytäneet sen ja tällä hetkellä lääkittäisiin sitä. Tulevaisuudessa muitakin kohteita varmasti nähdään, kuten erilaiset tulehdusreaktion osat.
Uusin tutkimustieto aiheesta tulee genetiikan piiristä. Sellaiset tutkimukset ovat mainioita, sillä ne ovat lähtökohdiltaa “agnostisia”. Toisin sanoen, jos tietty geenityyppi nostaa tai laskee veren kolesteroliarvoa, lopputulos voi olla sydänterveyden kannalta positiivinen, negatiivinen tai jopa neutraali. Tutkimuksia voidaan tehdä niin päin, että ensin katsotaan ketkä kuolivat sydäntautiin ja ketkä eivät, ja vasta sitten paljastetaan mikä heidän genotyyppinsä oli. Uusimmat tutkimukset ovat vahvistaneet aikaisemmat tulokset.
Tiedetään esimerkiksi, että tiettyä LDL-kolesterolia syntymästä saakka alentavaa mutaatiota kantavilla ihmisillä on jopa 90% alempi sydäntautiriski vertailuryhmään verrattuna (6). Laajemmin voidaan sanoa, että mutaatiosta riippumatta, jokainen joka laskee LDL-kolesterolia, laskee myös sydäntautiriskiä annosvasteen mukaisesti (7). Käänteinen pitää myös paikkansa, eli jokainen yhden DNA-nukleotidin muutos, joka nostaa LDL-kolesterolia, nostaa myös sydäntautirskiä (8). Joskus kuulee esitettävän huolta siitä, että alhainen kolesteroli olisi varsinkin vanhuksilla huono merkki. Geneettinen vaikutus ulottuu aina vanhuuteen saakka, eikä perimästä johtuvasta alhaisesta kolesterolista ole heilläkään mitään haittaa (9). Myöhemmällä iällä hoitamattomana laskeva kolesteroli usein kertoo jostain piilevästä sairaudesta, joka aiheuttaa lisäksi vielä muita ongelmia. Tätä ei pidä sekoittaa siihen, että laskeva kolesteroli itsessään aiheuttaisi tämän ongelman. Äärimmäisimpänä tapauksena tunnetaan eräs yhdysvaltalainen nuori terve nainen, jonka LDL-kolesteroli on hyvin lähellä nollaa ilman minkäänlaisia havaittavia haittoja (10). Geenitutkimusten vahvuus on myös se, että ne ovat aina samat; vaikutus alkaa jo sikiöiässä ja kestää koko elämän.
Entä sitten se ravinnosta tuleva kolesteroli.
Uuden kuopiolaistutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten ravinnosta tuleva kolesteroli vaikuttaa sydän- ja verisuonitaudin riskiin. Jo aikaisemmin tiedettiin, että ravinnon kolesterolilla on veren LDL-pitoisuuteen hyvin vaihteleva vaikutus. Joillakin vaikutus on suuri ja joillakin pienempi. Kun ravinnosta tulee kolesterolia, maksa vähentää sen tuotantoa. Jo varhaiset tutkimukset viittasivat siihen, että myös ruokavalion kokonaisuus vaikuttaa; jos siinä ei ole yhtään kolesterolia tai tyydyttynyttä rasvaa, ravinnon kolesteroli nostaa veren kolesterolia merkittävästi. Jos taas sekä tyydyttynyttä rasvaa, että kolesterolia saadaan tasaisesti, lisäkolesterolin vaikutus ei ole kovinkaan suuri (11, kts myös alla oleva kuva). Näin ollen, kun tarkastellaan suurta sekasyöjäväestöä, onkin odotettavissa että yksilöiden väliset erot ovat suhteellisen pieniä. Viime vuonna julkaistu meta-analyysi osoitti, että väestötutkimuksista on vaikea vetää suoraa yhteyttä ravinnon kolesterolin ja sydän- ja verisuonitautien välille johtuen osittain tutkimusten vaihtelevasta laadusta (12) Itä-Suomen yliopiston uuden tutkimuksen tärkein anti olikin selvittää tietyn geenityypin merkitystä. Sen kantajilla on tunnetusti suurempi seerumin LDL-vaste ravinnon kolesteroliin. Tulos oli, että edes tällä geenillä varustetuilla ei ollut kohonnutta sydän- ja verisuonitaudin riskiä ravinnon kolesterolipitoisuudesta huolimatta.
Kuten tutkijat itsekin ovat huomauttaneet, tämä ei välttämättä tarkoita sitä että kolesterolia voisi alkaa syödä rajattomasti. Tutkimuksessa mukana olleet söivät keskimäärin yhden kananmunan päivässä, joten sitä suuremmista määristä ei voida työn perusteella sanoa mitään.
Omasta mielestäni tutkimuksessa olisi voitu pohtia laajemmin käytetyn lääkityksen merkitystä. Se perustui siihen, että kyselytutkimuksella arvioitiin ravinnon kolesterolin määrää ja katsottiin sitten 20v seurannassa, että kuka koehenkilöistä kuoli ja mihin. Huomattavaa on, että vaikka kyselyitä tehtäessä (80-luvulla) lähes kenelläkään ei ollut LDL-kolesterolia alentavaa lääkitystä, 20v jälkeen se oli lähes puolella. Tutkimusaineistossa tämä voidaan huomioida vain siten, onko lääkitys päällä vai ei. Lääkityksen kestosta, seerumin kolesteroliarvoista (tai sen muutoksista) tuon 20v aikana ei ole tietoa. Toisaalta kolesterolitutkimuksen piirissä tiedetään, että kolesterolin alentamisen hyöty on verrannollinen siihen, kuinka paljon kolesterolia alennetaan, kuinka kauan se on ollut alentuneena ja mikä on kunkin henkilön sydäntautiriski. Pelkkä on/off-jako ei kerro vielä kovinkaan paljoa. 20v on pitkä aika, jonka aikana sydän- ja verisuonitautien ehkäisy on edennyt paljon. On esimerkiksi asetettu koko väestölle tavoitearvoja. Vaikka tähän ei olisi tarvittu lääkitystä, on mahdollista että myös kuopiolaistutkimuksen aineistossa kolesterolia on pyritty alentamaan lääkkeettömästi. Emme voi tietää. On kuitenkin todennäköistä, että merkittävä osa ihmisistä oli sydäntautien ehkäisyn piirissä, mihin voi liittyvä monenlaisia elämäntapamuutoksia.
Johtopäätös voi siis olla sekin, että 20v kohdalla ne joilla ravinnon kolesteroli nosti veren LDL-arvoa, oli lääkitys tai joku muu alentava elämäntapahoito päällä. Toisaalta ne, joilla ravinnon kolesteroli ei vaikuttanut veren kolesteroliin, lääkitystä ei välttämättä tarvittu. Kaikkien LDL-arvot kuitenkin pyrittiin todennäköisesti pitämään lähellä samaa tasoa. Tämä voi osaltaan selittää myös yhteyden näkymättömyyttä.
On kuitenkin selvää, että tämä tutkimus sopii hyvin aikaisempaan näyttöön ja erityisesti genotyyppitarkastelun perusteella ansaitsee paikkansa tärkeänä ravitsemustieteellisenä tutkimuksena. Sen perusteella ei kuitenkaan ole syytä todeta että kolesterolia voi kuka tahansa syödä huoletta. Omista veriarvoistaan kannattaa olla tietoinen ja tehdä ravitsemuksellisia ratkaisuja sen perusteella.
Viimekädessä seerumin LDL-arvon määrää perimän lisäksi elämäntapojan ja ruokavalion kokonaisuus. Jos sattuu olemaan niitä onnekkaita, joilla ravinnon kolesteroli ei vaikuta seerumin LDL-kolesteroliin, ei tästä tule syytä lisähuoleen. Jos vaikutusta taas on, saantia kannattaa ainakin jonkin verran rajoittaa. Mahdollisimman ajoissa aloitetut terveet elämäntavat ovat suurimmalle osalle väestöstä aina kaikkein paras ja tehokkain tapa ehkäistä sydäntautien syntyä. Ne muodostuvat paitsi ruokavalion kokonaisuudesta, myös säännöllisestä liikunnasta.
Tässä omat ajatukseni lyhyen pohdinnan perusteella. Pääsetään nyt itse tutkijat ääneen:
———–
Tutkimuksen pääkirjoittaja, tohtori Jyrki Virtanen: Tutkimuksesta keskustelu lähti heti väärille raiteille, kun alettiin puhua veren kolesterolin vaikutuksista sydänterveyteen. Sitähän tässä ei tutkittu, vaan ruokavalion kolesterolia ja yhden sen tärkeimmän lähteen, kananmunan, yhteyksiä sydäntautiriskiin.
Vaikka tutkimuksen kokonaisseuranta-aika oli noin 21 vuotta, analyysit tehtiin ja raportoitiin myös lyhemmällä, 10 vuoden seuranta-ajalla. Tutkimuksen alussa määritetyt ravitsemustottumukset eivät välttämättä kuvaa enää pitkän seuranta-ajan loppuvaiheen ravitsemustottumuksia. Tämä lisää ns. satunnaisharhan mahdollisuutta, joka heikentää altisteen ja tapahtuman välisiä yhteyksiä. Eli se, ettei tutkimuksen alussa määritetyn kolesterolin saannin ja 21 vuoden seurannan aikana tapahtuneiden sydäntautitapahtumien välille löytynyt yhteyttä, voisi periaatteessa johtua tästä. Yhteyksiä ei kuitenkaan löydetty 10 vuoden seuranta-ajallakaan, ja myöskään tutkimuksen alussa mitattuihin kaulavaltimoiden seinämien läpimittoihin ei löytynyt yhteyttä. Nämä kaksi lisähavaintoa antavat vahvistusta sille, ettei yhteyden puuttuminen pitkällä seuranta-ajalla johdu siitä, että ravitsemustottumukset on määritetty vain kerran tutkimuksen alussa tai että seurannan loppuvaiheessa isolla osalla oli kolesterolia alentava lääkitys.
Väestötutkimuksissa ei aina ole tietoa lääkityksen kestosta tai annoksista (eikä varsinkaan siitä, onko reseptilääkkeitä ylipäänsä käytetty lääkärin ohjeiden mukaan!). Siten lääkitys voidaan ottaa vain melko karkealla tasolla analyyseissä huomioon. Huomioitavaa on kuitenkin se, että tutkimuksen alussa, jolloin juuri kukaan ei käyttänyt kolesterolia alentavia lääkkeitä, kolesterolin saanti ei ollut yhteydessä kaulavaltimoiden seinämien paksuuteen. Seinämien paksuuntuminen on tässä samassa KIHD-aineistossa yhdistetty suurempaan sydäninfarktin riskiin. Sen enempää kolesterolin saanti kuin kananmunienkaan käyttö ei ollut myöskään yhteydessä huonompiin seerumin lipidiarvoihin. Ennemminkin niillä, joilla ei ollut APOE4¤-fenotyyppiä, kananmunien runsaampi käyttö oli yhteydessä parempiin seerumin lipidiarvoihin (artikkelin suplementtitaulukko).
Se, ettei ruokavalion kolesterolin saannilla ole tutkimuksissa juuri havaittu yhteyttä sydän- ja verisuonitautien riskiin, ei poissulje elimistön kolesterolin merkitystä sydän- ja verisuonitautien riskitekijänä. On kuitenkin hyvin vaikea päätellä jonkin ruoka-aineen tai elintarvikkeen terveysvaikutuksia pelkästään sen sisältämien yksittäisten yhdisteiden perusteella tai sen vaikutuksista elimistön yksittäiseen biomarkkeriin, kuten LDL-kolesteroliin. Ruoka-aineet ovat kasa yhdisteitä, joilla voi olla erilaisia vaikutuksia elimistön eri reaktioissa ja näillä yhdisteillä voi olla yhteisvaikutusta keskenään tai muiden ruokavalion yhdisteiden kanssa. Tutkimuksissa ei jo resurssien takia voida määrittää kaikkia mahdollisia elimistön reaktioita ja yhdisteitä, joihin ruoalla ja sen sisältämillä yhdisteillä on vaikutusta. Tuskin läheskään kaikkia vielä edes tunnetaan. Siten esimerkiksi kananmunankaan terveysvaikutuksia ei voi päätellä sen sisältämän kolesterolin perusteella, sillä kananmuna sisältää monia muitakin bioaktiivisia yhdisteitä, joilla voi olla terveyden kannalta suotuisia vaikutuksia.
———–
Kuvan lähde: Wikimedia Commons
